Hyppää sisältöön

Valtorin asiakasneuvottelukunnan kevät kului tietoturvan, palvelukehityksen ja strategian parissa

Julkaisuajankohta 21.6.2021 9.32
Tiedote

Vuoden alussa aloittaneen Valtorin uuden asiakasneuvottelukunnan toiminta on käynnistynyt aktiivisena. Agendalla on ollut mm. tietoturva, palvelukehitys ja strategian toimeenpano.

Toimintasuunnitelma vuosikelloineen ohjaa asioiden oikea-aikaista käsittelyä asiakasneuvottelukunnassa. Kevätkauden aikana asiakasneuvottelukunta käsitteli kaikki suunnitelman mukaiset asiat. Lisäksi neuvottelukunta käsitteli keskeisiä Valtorin palvelukehityshankkeita.

Tietoturvallisuuden kehittäminen tärkeimpiä asioita

Neuvottelukunta on seurannut aktiivisesti Valtorin tietoturvan kehittämisohjelman toteutumista. Valtorin merkittävää panostusta tietoturvan kehittämiseen pidettiin erittäin tärkeänä ja siihen on asiakasneuvottelukunnan mielestä panostettava jatkossakin jatkuvasti.

Palvelukehitystä yhdessä Valtorin ja asiakkaiden kesken

Valtorin palvelukehitystä käsiteltiin neuvottelukunnassa useaan otteeseen kevään aikana. Keskeisimpiä palvelukehityshankkeita kevään aikana ovat olleet kotimaisen pilviratkaisun ja monipaikkaista työtä tukevien ratkaisujen edistäminen. Niiden kehittämistä jatketaan aktiivisessa yhteistyössä Valtorin ja asiakkaiden kesken.

Valtorin Muutosohjelmaa ja strategian toimeenpanoa asiakasneuvottelukunta tuki perustamalla kaksi työryhmää, joiden tehtävänä on keskittyä syvällisemmin omiin teemoihinsa:

  • Valtorin strategisen muutoksen tukeminen palvelujen tuottajasta niiden järjestäjäksi. Teemaa työstänyt työryhmä sai tehtävänsä pitkälti valmiiksi kevään aikana.
  • Valtorin palvelukehityksen tukeminen. Teemaan keskittyvän työryhmän toiminta käynnistettiin keväällä.

Syksyllä vahvistetaan neuvottelukunnan viestintää ja vuorovaikutusta

Valtorin asiakasneuvottelukunta toimii aktiivisesti koko Valtorin asiakaskunnan hyväksi tukien Valtorin toimintaa ja palveluiden kehitystä. Kesän jälkeen asiakasneuvottelukunta kehittää mm. viestintäänsä siten, että Valtorin asiakkailla olisi parempi näkyvyys neuvottelukunnan toimintaan ja selkeät kanavat vuoropuheluun sen kanssa.

Yhteyshenkilöt

Asiakasneuvottelukunnan puheenjohtaja Marja Rantala, [email protected] 
Asiakasneuvottelukunnan pääsihteeri Jukka Rautanen, [email protected] 

Tiedote Valtorin asiakasneuvottelukunta

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun