Sakari Marttilan johtovastuu laajenee Valtorin kokonaisvaltaisempaan palvelutuotantoon

Johtaja Sakari Marttila alkaa johtaa sekä Käyttäjätuki- että Tuotanto-tulosyksiköitä nykyisen tuotantojohtaja Tero Latvakankaan siirtyessä Valtorin toimitusjohtajaksi.
Tuotantojohtaja Tero Latvakangas on nimitetty Valtorin toimitusjohtajaksi 1.5.2021 alkaen. Latvakankaan vastuu Valtorin Tuotannon johtamisesta siirtyy samaan aikaan johtaja Sakari Marttilalle, joka vastaa tällä hetkellä Käyttäjätuen johtamisesta Valtorin TUVE- ja TORI-liiketoimintojen läpi. Marttila johtaa näin ollen jatkossa sekä Käyttäjätuki- että Tuotanto-tulosyksiköitä.
”Käyttäjätuki ja Tuotanto linkittyvät vahvasti toisiinsa, joten näiden johtaminen tiiviimmin yhdessä helpottaa sisäistä yhteistyötämme ja kokonaisvaltaisempaa palvelutuotannon johtamista”, Tero Latvakangas taustoittaa päätöstä.
Muutos ei vaikuta Valtorin organisaatiorakenteeseen.
”Tällä muutoksella uskomme entistä vahvemmin pystyvämme vaikuttamaan ja kehittämään sitä asiakaskokemusta, joka näkyy meidän palveluidemme käyttäjille sekä asiakkaidemme johdolle,” Marttila kertoo.
Sakari Marttilan nimike on toukokuun alusta alkaen Johtaja, palvelutuotanto.
Lisätietoja:
- Johtaja Sakari Marttila ([email protected]), p. 029 550 4003
- Tuleva toimitusjohtaja Tero Latvakangas ([email protected]), p. 029 550 5423
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!