Hyppää sisältöön

Monipaikkaista työtä rakennetaan entistä laajemmalla rintamalla

Julkaisuajankohta 23.9.2021 13.57
Tiedote
Monipaikkaisen työn visio. Valtori on läsnä ja ICT-palvelut toimivat monipaikkaisen työn kaikissa tilanteissa: toimipisteeseen sidottu työ muun muassa valtion virastotalo ja palvelupiste, valtion yhteiskäyttötilat, valtion erityistilat, työ omalta toimistolta tai mökiltä, työ kolmannelta paikalta kuten esimerkiksi kahvila, kirjasto, muu yhteiskäyttötila, liikkuva työ. Monipaikkainen työ tarkoittaa, ett työntekijä voi valita työskentelypaikkansa kulloisenkin tarpeen mukaan työnantajan hyväksymistä vaihtoehdoista.
Mopa-ohjelman visio

Moderni monipaikkainen työ on valtionhallinnon lähitulevaisuuden työntekemisen tapa.

Valtionvarainministeriö linjasi valtion monipaikkaisen työn tavoista kuluvan vuoden toukokuussa. 
Monipaikkaisessa työssä työntekijä voi itse valita työskentelypaikkansa työnantajan tarjoamista vaihtoehdoista kulloisenkin tarpeen mukaan. 

Uusi monipaikkainen työ edellyttää siihen soveltuvia ICT-palveluja. Niiden kehitys on aloitettu asiakastarpeiden ja -yhteistyön pohjalta Valtorissa vuosi sitten. Nyt Valtori laajentaa kehitystyötä uuteen monipaikkaisen työn Mopa-ohjelmaan. Ohjelman tavoite on rakentaa valtionhallinnolle toimivat ICT-palvelut erilaisiin monipaikkaisen työn tilanteisiin ja tarpeisiin.
 
Sujuva monipaikkainen työskentely edellyttää ICT-palveluilta ja -työvälineiltä mm. monipuolisuutta, joustavuutta, yhteentoimivuutta ja luotettavuutta. Tällaisia ratkaisuja etsitään etenkin pilvipalveluiden puolelta.
 

Vastauksia asiakkaiden toiveisiin

Monipaikkaisen työn tavoitteellinen ja asiakaskeskeinen kehittäminen alkoi Valtorissa loppuvuodesta 2020 yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) kanssa. GTK 2.0 – tulevaisuuden monipaikkainen työ –muutosohjelmassa GTK ja Valtori pilotoivat kumppaniensa kanssa valtionhallinnon uusia monipaikkaisen työn tekemisen tapoja. Työn keskiössä ovat olleet ennakkoluulottomuus ja halu kokeilla täysin uusia ratkaisuja ja sitä ovat myös kirittäneet koko valtionhallinnon tason työtapojen uudistamissuunnitelmat.  
 
GTK 2.0 -muutosohjelma jatkuu edelleen, ja GTK on jatkossakin vahvasti mukana monipaikkaisuuden kehittämisessä. Valtori ja GTK varmistavat yhteistyössä muutosohjelman toimenpiteiden etenemisen. Kehitystyö jatkuu Valtorin Mopa-ohjelmassa ja jo saadut tulokset hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. 
 
”Olemme saaneet yhteistyössä jo paljon aikaan. Tehtyä kehitys- ja pilotointityötä ja mm. kesällä 2021 järjestetyn monipaikkaisen työn suunnittelukilpailun materiaaleja hyödynnetään jatkokehityksessä. GTK jatkaa mopa-kehittämisen edelläkävijänä jatkossakin”, kehitystyötä vetänyt ohjelmapäällikkö Tiina Mäntylä-Vuorenoja Valtorista toteaa. 
 
”Meille on ollut tärkeää ottaa Valtorin kanssa yhdessä niitä askeleita, jotka nostavat työn tekemisen tavat valtionhallinnossa uudelle tasolle. Tehty työ on antanut hyviä tuloksia, ja näemme, että laajeneva yhteistyö lisää panostusta jatkotyöhömme sekä mahdollistaa tehokkaamman tulosten soveltamisen muualla valtionhallinnossa”, toteaa GTK 2.0 -muutosohjelman projektipäällikkö Samu Valpola.

Uusien palveluiden tarvetta selvitetään

Mopa-ohjelmassa kuvataan konsepti, jonka mukaan Valtorin tarjoamat palvelut muokataan mahdollistamaan ja tukemaan sujuvaa monipaikkaista työskentelyä. Taustalle selvitetään yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa, millaisia ICT-palveluita valtion yhteiskäyttötiloihin tarvitaan. Lisäksi tarkistetaan, mitä nykyisistä Valtorin palveluista on tarpeen muokata monipaikkaisuuden tarpeisiin. Ohjelmassa rakennetaan myös uusi, kokonaan pilviratkaisuihin perustuva loppukäyttäjän palvelukokonaisuus. 
 
Kuluvana vuonna hiotaan konseptia, tunnistetaan palvelu- ja kehittämistarpeita ja testataan pilvipalvelukokonaisuutta. Ohjelman varsinainen toteutusvaihe on 2022–2023. 

Lisätietoa:

Mikael Jokela, Mopa-ohjelmapäällikkö
[email protected] 


 

Paikkariippumaton työ Tiedote etäyhteys verkkokokoukset

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun