Hyppää sisältöön

Maanmittauslaitos otti kolme Valtorin palvelua käyttöön nopealla aikataululla – opit jaettavaksi

Julkaisuajankohta 5.10.2022 16.48
Tiedote
Asiantuntija ojentamassa kannettavaa tietokonetta toiselle henkilölle toimistotilassa.

Viime kevään aikana Maanmittauslaitoksen (MML:n) 1 700 hengen organisaatiossa otettiin käyttöön Valtorin tuotteistetuista palveluista Viestintätekniikkapalvelut Pilviviesti, Mobiililaitepalvelu Mobiili Pilvi ja Sisäisen viestinnän julkaisualusta Sivi.  

Kolmen palvelun käyttöönottoprojekteissa, maalis-toukokuun aikana, tehtiin paljon yhteistyötä niin MML:n, Valtorin kuin ICT-palvelutoimittajankin välillä. Miten nopeat projektit etenivät ja mitä niistä opittiin? 

Pilviviestin käyttöönotto vei eniten aikaa 

Pilviviestin käyttöönotossa oli enemmän haasteita kuin muissa käyttöönottoprojekteissa. Oppina siirtymisessä Perusviestistä Pilviviestiin oli se, että Valtorin ja toimittajan kanssa olisi kannattanut tehdä laajempi analyysi siitä, mihin kaikkeen Pilviviestin käyttöönotto vaikuttaa.  

”Olen silti tyytyväinen, että nopealla aikataululla pystyttiin tekemään näinkin iso muutos”, projektipäällikkö Jussi Sahrqvist MML:stä kertoo.  

Toinen havainto oli, että tällainen projekti on työllistävä myös asiakkaalle.  

”Saimme Pilviviestin siirtymiselle kuukauden jatkoaikaa, koska sähköpostien läpikäynti oman työn ohessa vei aikaa. Turvaviestipalvelua, joka ei kuulunut vakioratkaisuun, jouduimme testaamaan paljon, jotta se saatiin toimimaan Pilviviestin kanssa kuten pitikin”, ohjelmapäällikkö Anne Partanen kommentoi MML:stä. 

Pilviviestiin kuuluva Teams otettiin laitoksella käyttöön kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe toteutettiin jo viime vuoden lopulla, ja se korvasi Skypen neuvottelu- ja pikaviestintäratkaisut.

MML:stä kerrotaan, että Teamsiin siirtyminen meni aika kevyesti. Tässä yhteydessä Maanmittauslaitoksessa tehtiin sisäisesti töitä tiedonluokittelun ja palveluiden käyttöperiaatteiden laadinnan muodossa. 

Pilviviestin käyttöönotto oli iso kokonaisuus. ”Projekti vaati paljon työtä. Ongelmatilanteissa auttoi myös Valtorin hyvä ICT-toimittaja. Kaikesta huolimatta projekti vietiin onnistuneesti maaliin”, Anne Partanen kuvailee. 

Mobiili Pilven käyttöönotossa saatiin tärkeää apua Valtorin tukiklinikoilta 

Samaan aikaan, kun Mobiili Pilvi otettiin käyttöön MML:ssä, laitoksella vaihdettiin vanhoja työlaitteita uusiin. 

”Tämä toi oman haasteensa. Onneksi käyttöönotot olivat porrastetut. Mobiili Pilveen siirtymistä helpotti Valtorin järjestämät tukiklinikat, joista on tullut hyvää palautetta”, Jussi Sahrqvist kertoo. 

”Hienoa, että Valtori järjesti osalle käyttäjistä myös henkilökohtaista tukea”, Anne Partanen lisää. 

Julkaisualusta Sivi käyttöönotettiin jouhevasti 

Sisäisen viestinnän julkaisualusta Sivi on ollut MML:llä käytössä noin puoli vuotta. 

”Minulla on intranetin ja Sivin osalta hyviä kokemuksia. Valtorin edustaja oli heti alusta alkaen mukana aktiivisena niin intra-koulutuksissa kuin palavereissa. Ongelmatilanteita ratkottiin hienosti nopealla aikataululla”, projektipäällikkö Mari Lahti MML:stä kuvailee. 

Valtori tuottaa Maanmittauslaitokselle laajalti erilaisia loppukäyttäjä-, käyttö- ja tietoliikenne-, käyttäjätuki- ja tietoturvapalveluja. Vaikka käyttöönotot vaativatkin ison rutistuksen projektien aikana, Valtorin tukiklinikat auttoivat sekä Pilviviestin että Mobiili Pilven käyttöönotoissa.

”Tukiklinikat olivat todella hyvin toteutetut. Tällaista konseptia en ole ennen nähnyt”, Sanna Talsta toteaa MML:n Viestinnästä. 

Maanmittauslaitoksen palvelut toimivat nyt tietoturvallisesti pilvessä. 

Lisätietoja Valtorin palveluista asiakkuus- ja asiakaspalvelupäälliköiltä 

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Yhteisellä pilvikehittämisen matkalla asiakkaiden kanssa

(Kuvitus: Valtori)

Identiteetinhallinta Kehittäminen Käyttäjätuki Mobiili Perusviesti Pilvi Pilviviesti Tiedote Tietoturva Tietoturvapalvelut Turvaviesti Vastuullisuus julkaisualustat puhelimet työasemat

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun