Laitteesta, ajasta ja paikasta riippumaton virtuaalinen työalusta – nyt se on mahdollista!
Valtorissa on tuotteistettu tutun päätelaitepalvelu Valtin rinnalle virtuaalinen työtilaratkaisu Valtti Virtuaali. Palvelun etuna on se, että käyttäjä pääsee turvallisesti tarvitsemiinsa palveluihin esimerkiksi omalta kotikoneeltaan.
”Valtti Virtuaali mahdollistaa pääsyn kaikkiin sisäverkon palveluihin, kuten Kiekuun. Palvelun käyttö onnistuu paikoissa, jonne ei voi ottaa mukaan omaa työasemaansa”, kertoo tuotepäällikkö Tommi Welling Valtorista.
”Valtti Virtuaali on sopiva ratkaisu niille, jotka eivät voi käyttää oman työnantajan työasemaa, mutta joiden pitää käyttää valtionhallinnon järjestelmiä tietoturvallisesti”, kuvailee eräs palvelun käyttäjä.
Palvelua kehitetään edelleen
Valtti Virtuaalin ominaisuuksia ja käyttötapoja tutkittiin viime vuoden lopulla Valtorin sisäisessä työpajassa, jossa oli mukana muun muassa asiakasrajapinnassa toimivia asiantuntijoita. Käyttäjät testasivat kaikkiaan parikymmentä erilaista sovellusta ja toimintoa eri päätelaitteilla ja käyttöjärjestelmillä.
”Työpajassa mietittiin Virtuaalin käyttöä eri tarpeisiin ja lopuksi todettiin, että palvelu soveltuisi esimerkiksi tutkijoiden ja opettajien sekä terveydenhuollon ammattilaisten erityistarpeisiin. Palvelu mahdollistaisi näidenkin työntekijöiden pääsyn erilaisiin valtionhallinnon järjestelmiin”, kuvailee palvelupäällikkö Juha Pernu Valtorista.
Pernun mukaan yleisimpien valtionhallinnon sovellusten käyttö eri laitteilla onnistui kokonaisuutena hyvin. Hän kertoo, että vastaavanlaista testausta eri laitteilla ja käyttöjärjestelmillä kannattaa jatkossa tehdä myös asiakkaiden kanssa.
Lisätietoa
Valtorin asiakaspalvelupäälliköt
Uutinen: Työasemia ja mobiililaitteita saa nyt eri tarpeisiin
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!