Ajankohtaista

Tiedotteet, blogit, asiakaskokemukset, työntekijäkokemukset

Valtorin tilinpäätös 2018 julkaistu

13.3.2019 10.27
Tiedote
Valtorin tilinpäätös 2018 julkaistu

Vuosi 2018 oli Valtorin viides toimintavuosi. Valtorille siirtyneiden asiakaskohtaisten ratkaisujen yhtenäistäminen eteni suunnitelmien mukaisesti, mutta tavoitetilaan pääseminen edellyttää vielä useamman vuoden määrätietoista kehittämistä. Yhdenmukaiset palvelut mahdollistavat korkean tietoturvan, tehokkaan ylläpidon ja palveluiden suunnitelmallisen kehittämisen.

Strategian päivittäminen käynnistettiin syksyllä. Toiminnan pysyviksi periaatteiksi määriteltiin turvallisuusvaatimusten täyttyminen, valtionhallinnon ICT-palveluiden kustannustehokkuus ja yhtenäisyys organisaatiorajojen yli. Strategian tärkein painopistealue on ensiluokkainen asiakaskokemus ja -ymmärrys.

Valtorin keskeinen tehtävä on asiakkaiden toiminnan jatkuvuuden varmistaminen. Vuonna 2018 panostettiin erityisesti laatuun ja häiriöttömyyteen, koska keväällä palveluissa oli poikkeuksellisen paljon häiriöitä. Syksyn aikana tilanne saatiin kuitenkin tasapainotettua. Tähän liittyen käynnistettiin useita toimenpiteitä, esimerkiksi tehostettiin muutoksenhallintaa ja alennettiin laajojen häiriötilanteiden käynnistyskynnystä. Toteutuneet palvelutasot ylittivät pääsääntöisesti julkisessa hallinnossa käytettävien keskeisten jatkuvien ICT-palvelujen laatutavoitteet.

Digitalisaation ansiosta palveluiden käyttö jatkoi kasvuaan ja asiakaslaskutus kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Palvelujen yksikkökustannukset alenivat muun muassa laitekilpailutusten ja puhepalvelujen kilpailutusten myötä.

Vuoden aikana merkittävin asiakashanke oli valtioneuvoston perustietotekniikan yhtenäistäminen (VNPUU). Tämän tuloksena ministeriöt ottivat käyttöönsä yhtenäiset toimialariippumattomat perustietotekniikkapalvelut.

Käyttäjiltä ryhdyttiin keräämään palautetta palvelun onnistumisesta ja nopeudesta. Palautteita saatiin lähes 30 000, ja arvosanojen keskiarvo oli 9,2 asteikolla 1–10. Luku ylittää vastaavien muiden organisaatioiden keskiarvon.

Henkilöstötyytyväisyys parani edelleen. Syksyllä tehdyn VMBaro-kyselyn kokonaistyytyväisyys oli 3,6, mikä ylittää valtionhallinnon keskiarvon. Henkilöstön osallistamiseen panostettiin Valtori 2018 -muutosryhmän toiminnalla, jonka tavoitteena on nopeuttaa Valtorin yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja saada asiantuntijoiden näkemys muutoksiin. Henkilöstön osaamiseen panostettiin Valtori Akatemia -ohjelmalla ja Asiantuntijasta arkkitehdiksi -koulutuspolulla.

Keskeisiä tapahtumia ja lukuja vuodelta 2018:

  • Käyttäjille avattiin Palveluportaalissa chat-mahdollisuus, tukea ryhdyttiin tarjoamaan myös ruotsiksi ja palveluaikoja laajennettiin tarpeen mukaan.
  • Käyttäjät antoivat lähes 30 000 palautetta saamastaan palvelun onnistumisesta ja nopeudesta. Arvosanojen keskiarvo asteikolla 1–10 oli 9,2.
  • Kaikki asiakasympäristöt saatiin toiminnanohjausjärjestelmän piiriin.
  • Valtorilla oli merkittävä rooli Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huipputapaamisen teknisissä järjestelyissä Helsingissä heinäkuussa.
  • Viranomaisten yhteiskäyttöisen ja valtakunnallisesti verkottuneen hätäkeskustietojärjestelmän ensimmäinen käyttöönotto tehtiin onnistuneesti Oulun hätäkeskuksessa marraskuun lopussa.
  • Tekoälyn tuomia mahdollisuuksia ryhdyttiin selvittämään.
  • Palvelulaskutuksesta 56 % kohdistui vakioituihin palveluihin. Niiden piirissä on 39 asiakasvirastoa.
  • Henkilöstötyytyväisyyskyselyn (VMBaro) kokonaistyytyväisyys oli 3,60. Tyytyväisyys parani edellisvuoteen verrattuna.
  • Henkilömäärä vuoden lopussa oli 1299.

Tutustu toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen (pdf)

Lisätietoja

toimitusjohtaja Pasi Lehmus
p. 0295 50 5522, etunimi.sukunimi@valtori.fi


Valikko