Hyppää sisältöön

Ylpeä Valtorista: haasteiden jälkeen asiakastyytyväisyys ja henkilöstökokemus mainiolle tasolle

Julkaisuajankohta 22.12.2022 9.09
Tiedote
Paula Kujansivu
Kuva: Valtori

Toimitusjohtajan jouluterveiset: etenemme hyvin yhteisellä tiellä ja tulevaan suunnataan luottavaisin mielin.

Valtorilla on takanaan varsin vaiherikas ja opettavainen vuosi. Erityisesti ensimmäinen vuosipuolisko oli haastava. Laaja organisaatio- ja toimintamalliuudistus vei energiaa suunniteltua enemmän ja tämä näkyi myös notkahduksena henkilöstökokemuksessa.

Kesällä sain vastuulleni Valtorin toimitusjohtajan tehtävät. Kyse oli noin puolen vuoden pestistä, johon sain tarttua nopealla aikataululla  nöyränä ja innostuneena. Kirkastimme entisestään sitä, mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Tämä oli erittäin kriittistä. Huolimatta siitä, että strategiamme oli varsin selkeä, olimme edistämässä samanaikaisesti liian monia, vaikkakin oikeita, asioita. 

Etenemme hyvin yhteisellä tiellä

Ihan selvää oli, että ykkösprioriteettimme oli edelleen varmistaa asiakkaidemme palveluiden toimivuus ja kehittyminen asiakkaiden tarpeiden edellyttämään suuntaan. Ilokseni tuoreet asiakastyytyväisyysmittaustulokset kertovat, että asiakkaamme ovat entistä tyytyväisempiä palveluihimme. Tämä näkyy sekä palveluiden loppukäyttäjien (4/5) että Valtorin kanssa jatkuvassa yhteistyössä toimivien avainhenkilöiden (3,9/5) arvioinneissa.

Meillä on kuitenkin edelleen parannettavaa monessa kohtaa. Erityisen tärkeää on minimoida tilanteet, joista aiheutuu haittaa asiakkaiden arkeen. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on tänä päivänä avointa ja eteenpäin katsovaa. Lämmin kiitos niin asiakkaillemme kuin valtorilaisille tämän aikaansaamisesta.

Valtorilaisten fiiliksen parantaminen nostettiin toiseksi avainasiaksi loppuvuonna. Oma kokemukseni on opettanut, että nimenomaisesti teot ovat tässä sanoja tärkeämpiä. Tämä tarkoitti ihan jokaista meistä ja jokaista arjen tilannetta. Sanoisin jopa, että johtamisen alueista tämä on se kaikkein vaikein. Pieniä merkkejä positiivisesta vireestä alkoi näkyä piankin ja tämä kannusti eteenpäin. Loppuvuoden mittaus osoitti, että valtorilaisten tyytyväisyys oli jälleen mainiolla tasolla (3,7/5). Tästä on hyvä jatkaa yhteistä tietä.

Kohti uutta luottavaisin mielin

Asiakkaiden ja henkilöstön kokemuksen parantamisen lisäksi onnistuimme myös taloudellisissa tavoitteissamme, mikä näkyy mm. hintojen alenemisessa tiettyjen palveluiden kohdalla. Selvää on, että kustannusten nousun myötä ensi vuosi on tässä kohdin vaikeampi.

Näin jälkikäteen uskallan jopa sanoa, että organisaationa onnistuimme hienosti. Olen todella ylpeä valtorilaisista  ihan jokaisesta. Tässä kohtaa on hyvä siirtää kapula uudelle toimitusjohtajallemme Marja Rantalalle.

Oikein hyvää joulunaikaa ja vuotta 2023!

- Paula Kujansivu

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun