Yhteiselle ideoinnille on selkeästi tarvetta

Miten ideoita kerätään asiakkailta? Miten niitä käsitellään läpinäkyvästi ja miten niiden etenemistä voi seurata? Asiakkaiden kanssa toteutettu pilotti osoitti yhteiselle ideoinnille selkeän tarpeen.
Osana ideanhallinnan kehittämistä, kokeilimme muutamien Valtorin asiakkaiden kanssa yhteistä ideointia. Pilottiin osallistuneet asiakkaat pystyivät omien ideoidensa kertomisen lisäksi näkemään toistensa ideat ja myös kommentoimaan niitä.
Asiakkaille helppo tapa esittää ja rikastaa ideoita
Palveluihin liittyviä ideoita esitettiin puolitoista kuukautta kestäneen pilotin aikana 16 kpl. Monipaikkaiseen työhön (Mopa) liittyviä ideoita taas kertyi 27 kpl. Useat esitetyt ideat liittyivät uusien sovellusten tai palvelujen käyttöönottoon.
Asiakkaille oli mahdollisuus kommentoida, peukuttaa ja siten rikastaa toisten esittämiä ideoita. Esimerkiksi idea, jossa esitettiin ryhmätyöskentelyä tukevien erilaisten työkaluja käyttöönottoa, sai 85 tykkäystä.
Ideanhallintaa pilotoitiin asiakkaille jo tutussa, helppokäyttöisessä järjestelmässä.
Valtorille tietoa ja kokemusta ideanhallinnasta
Kokonaisuudessaan kokeilu oli onnistunut. Se osoitti selkeästi, että yhteiselle ideoinnille on tarvetta.
Ideoiden esittäminen ja niiden kommentointi oli helppoa ja aktiivista. Asiakkaille oli myös tärkeää nähdä toisten esittämiä ideoita ja rikastaa niitä.
Ideanhallinnan kehittämisen seuraavassa vaiheessa Valtorissa paneudutaan tarvekäsittelyyn. Sen rakentamisen myötä asiakkailla olisi yhtenäinen näkyvyys ideansa käsittelyyn koko matkalta.
Lisätietoa:
Anne-Marie Rigoff, [email protected]
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!