Hyppää sisältöön

Selvitys: Valtorin sopimustoimittajiin ei kohdistu pakotteita

Julkaisuajankohta 28.9.2022 7.00
Tiedote

Euroopan neuvoston kansallisen kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskeva pakotepäätös on huomioitu Valtorin toiminnassa. Selvitysten mukaan Valtorin sopimustoimittajiin tai heidän alihankkijoihinsa ei kohdistu pakotteita. Turvallisuusverkkopalveluiden osalta selvityksiä jatketaan vielä. Turvallisuusvaatimusten vuoksi on epätodennäköistä, että mukana olisi pakotteiden alaisia toimijoita.

Julkisia hankintoja hoitava Hansel toteutti sen omien puite- tai dynaamisten hankintajärjestelyjen kautta tehtyjen hankintojen osalta selvitystyön mahdollisista pakotteista. Valtorin palvelutoimittajista 158 oli tässä selvityksessä mukana.

Tämän lisäksi Valtori selvitti Suomen Asiakastiedon kanssa, onko Valtorilla 9.4.2022 alkaen voimassa olevia sopimuksia pakotteiden piirissä olevien toimittajien kanssa. Tähän selvitykseen sisällytettiin 67 Valtorin Tori-palveluita tuottavaa toimittajaa, jotka eivät sisältyneet Hanselin selvityksiin, ja joiden ostot olivat viime vuonna yli 20 000 €. Turvallisuusverkkopalveluita tuottavien toimittajien osalta työ on vielä kesken.

”Pyysimme myös kirjallisen vakuutuksen, onko sopimustoimittajiemme tai heidän alihankkijoidensa vastuuhenkilöinä tai johto-, valvonta- tai päätöksentekoelinten jäseninä pakotteiden kohteena olevia tahoja. Vakuutuksen antoivat kaikki 28 toimittajaa, joilta sitä pyysimme. Pyynnön lähetimme toimittajille, joiden taustaa ei ollut muuten selvitetty, ja joiden ostot vuonna 2021 olivat yli 20 000 €. Edellytyksenä oli, että liikevaihtoa kertyy myös vuonna 2022”, kertoo Valtorin Hankintojen yksikönpäällikkö Tuomo Kouhia.

Selvitykset osoittivat, että pakotteita ei kohdistu Valtorin sopimustoimittajiin eikä heidän alihankkijoihinsa. Turvallisuusverkkopalveluita tuottavien toimittajien osalta tämä selvitys on kuitenkin vielä kesken. Palveluiden tuottamisessa edellytettävien turvallisuusvaatimusten vuoksi on epätodennäköistä, että mukana olisi pakotteiden alaisia toimijoita.

Mahdolliset pakotteet huomioidaan  

Valtori on lisännyt uusiin kilpailutuksiin ja hankintasopimuksiin suositusten mukaiset pakote-ehdot.

”Pyrimme myös tekemään nykyisiin sopimuksiin sopimusmuutokset pakotteiden osalta soveltuvin osin”, Kouhia toteaa. ”Toivomme tässä yhteistyötä kaikkien sopimustoimittajien kanssa.”

Kouhia esittää myös kiitokset toimittajille: ”Pakotteiden käsittely sopimustoimittajien kanssa on tapahtunut hyvässä yhteistyöhengessä. Toimittajat vastasivat vakuutuspyyntöömme pikaisella aikataululla lomakaudesta huolimatta. Arvostan tätä hyvää yhteistyötä.”

Tuomo Kouhia
yksikönpäällikkö, Hankinnat
[email protected], 0295 50 5585

Lisätietoa: Pakotepäätös (Eurlex) on päivitetty 8.4.2022 (Neuvoston päätös (YUTP) 2022/578)

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun