Hyppää sisältöön

Valtorin SCCM-järjestelmän terveystarkastuksessa hyvät tulokset

Julkaisuajankohta 1.10.2019 10.33
Tiedote

Hallintajärjestelmä on kansainvälisellä tasolla erittäin hyvä.

Valtorin keskitettyjen työasemien hallintajärjestelmän (ns. SCCM-järjestelmä) terveystarkastuksen tulokset ovat hyviä. Tarkastuksessa käytiin läpi järjestelmään liittyvät operatiiviset toimintamallit, prosessit, järjestelmän ja sen palvelimien konfiguraatiot sekä toiminnallinen tilanne.

Valtorin hallintajärjestelmä on kansainvälisellä tasolla erittäin hyvä. "Tarkastuksessa tehtiin jonkinlainen ennätystulos noin 30:sta tarkastetusta ympäristöstä Euroopassa. Yksikään tarkastamani ympäristö ei ole yltänyt vastaavaan laatuun", toteaa testauksen tehnyt Microsoftin asiantuntija.

Valtori vastaa Suomen laajimmasta ja valtionhallinnon kriittisen tärkeästä IT-ympäristöstä, joten erilaisten testausten ja auditointien tekeminen säännöllisesti on tärkeää.

Kriittisiä löydöksiä ei ollut

Tarkastuksessa tehtiin muutamia korkean ja keskitason korjattavia löydöksiä, jotka korjattiin saman tien. Nämä liittyivät pääasiassa kentällä oleviin jakelupalvelimiin sekä niiden ylläpitoon ja valvontaan.

Tuloksena Valtorin hallintajärjestelmät ja riskit saivat terveydentilasta arvion ”keskitaso”. Lisäksi Valtorin SCCM-järjestelmäkomponentin asiantuntijat saivat erityismaininnan – osaamisen taso on poikkeuksellisen hyvällä tasolla.

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun