Valtorin Palvelintehtaan kymppikerho: Kymmenen asiantuntijan palaute asiakaspalvelusta on täydet 10
Uusien palvelimien käyttöönotto ja vanhojen palvelimien poistaminen tapahtuu Palvelintehtaan kautta. Palvelintehdas huolehtii TORI-liiketoiminnassa palvelimien käyttöönotoista ja poistoista Vaka-Valtori-, Vaka-Kumppani- ja tulevaisuudessa myös Vaka-Pilvi-kapasiteettipalvelun osalta.
Valtorin Palvelintehdas perustetiin syyskuussa 2019. ”Sitä ennen melkoista pioneerityötä ovat tehneet Vaka-Valtorin asiantuntijat,” toteaa ryhmäpäällikkö Milla Rosenström Valtorista
Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä nykymuotoiseen palveluun. Palaute Happy Signals -kohtaamiskyselyn kautta on tasan 10 tällä hetkellä.
Valtionhallinnon organisaatiot, joilla on käytössään Valtorin käyttöpalveluita, ovat Palvelintehtaan asiakkaita.
Läpimenoajat laskeneet dramaattisesti
Palvelintehtaan perustamisen jälkeen palvelimien käyttöönotto- ja läpimenoajat ovat laskeneet huikeasti, kun vaihtoa alettiin suorittaa määrämuotoisen prosessin mukaisesti.
”Käyttöönottoajat tippuivat dramaattisesti 100 työpäivästä 10:een työpäivään ja allekin viime keväänä”, Rosenström sanoo.
”Aikaisemmin tilausten läpimenoaika oli pahimmillaan, esimerkiksi joulukuussa 2019, hurjat 87 työpäivää. Nyt ollaan reilusti alle kymmenen työpäivän läpimenoajan”, hän iloitsee.
”Laatu parani merkittävästi, kun toimintamme alkoi määrämuotoisen prosessin mukaisesti”, kertoo tiimikymppi Pekka Partanen Valtorista.
Uusia vaihtoja tulee kuukaudessa keskimääräisesti 10–30 kappaletta ja poistot menevät samaa rataa. Esimerkiksi toukokuussa otettiin käyttöön 55 uutta palvelinta ja 22 poistettiin.
”Hyvästä palautteesta huolimatta kehitämme meidän toimintaamme edelleen. Palvelintehtaalla testataan mallia, miten taklataan tilaukset, jos niitä muutetaan tai jos tilauksista puuttuu oleellisia tietoja. Kun huomaamme toiminnassamme valuvikoja, tartumme niihin saman tien”, Partanen kommentoi.
”Seuraamme tarkasti laatua. Aloitamme sisäisen auditoinnin”, Rosenström täsmentää.
Tehotiimillä kehittävä ote ja hyvä ryhmähenki
Palvelintehtaalla työskentelee kahdeksan työtekijää Palveluiden käyttöönotot, Tekniset toteutukset -ryhmässä, joka koordinoi tekemistä. Palveluiden käyttöönotot työstävät suurimman osan palvelinten vaihdon tehtävistä.
”Meillä on myös ryhmän ulkopuolelta pari muuta työntekijää, jotka tekevät otona Palvelintehdasta. Koko Palvelintehdas-tiimi toimii taustatukena toisilleen”, Rosenström kuvailee.
”Sitten löytyy erikoistunutta tekemistä. Sitä tehdään järjestelmäpalveluissa, mm. varmistukset, valvontatehtävät, virustorjunta ja tietoliikennetehtävät”, Partanen jatkaa.
Poikkeusolot eivät ole vaikuttaneet Palvelintehtaan toimintaan, koska sen toiminta pyörii hyvin virtuaalisestikin.
Hyvä ryhmähenki näkyy siinä, että aina, kuka tahansa, milloin tahansa, saa kysyä apua. Yhdessä ihmetellään, miten päästään eteenpäin”, Rosenström valottaa.
”Pidämme yhteyttä toistemme kanssa ja tarvittaessa tuuletamme ajatuksiamme”, Partanen heittää.
Tiimillä on nopea reagointikyky. Yhdessä tehdään paras mahdollinen lopputulos asiakasta kuuntelemalla, toteavat lopuksi Pekka Partanen ja Milla Rosenström.
Palvelintehdas ottaa mielellään vastaan arvokasta palautetta, niin risuja kuin ruusujakin.
Asiakaspalaute Palvelintehtaan toiminnasta
”Tilasimme projektissa ensimmäiset palvelimet Vakaan Palvelintehtaalta vuoden 2020 alussa. Läpimenoajat olivat alussa 1–2 kuukautta, mutta vuoden loppua kohden ja tänä vuonna läpimenoajat ovat olleet lyhyitä. Isotkin palvelinympäristöt (5 –10 palvelinta) ovat valmistuneet yllättävän nopeasti.
Asiointi Palvelintehtaan kanssa on ollut sujuvaa ja miellyttävää, ja asiakaskin on hyvin tyytyväinen. Kaikki on sujunut hyvässä yhteisymmärryksessä”, kertoo projektipäällikkö Irja Rautio, joka tekee asiakasprojekteja Valtorille.
Lisätietoja
palvelintehdas[at]valtori.fi
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!