Valtorin käyttöpalveluista tehdään lisäsopimus Tiedon kanssa – voimassa uuteen palveluun siirtymiseen saakka
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori ja Tieto Finland Oy ovat kesäkuussa neuvotelleet käyttö- ja kapasiteettipalveluiden hankintasopimuksen muuttamisesta sopimuskaudella (lisäsopimus) nykyisen sopimuksen päättymisen vuoksi.
Hansel Oy toteutti aiemmin keväällä valtionhallinnon konesali- ja kapasiteettipalveluiden hankinnan vuosille 2021−2029. Uudeksi toimittajaksi valittiin CGI. Palvelun nykyinen toimittaja Tieto Finland Oy teki valinnasta hankintaoikaisuvaatimuksen ja markkinaoikeusvalituksen, joiden käsittelyaikataulu on vielä avoinna. Palvelujen siirto valitulle toimittajalle ei voi alkaa ennen kuin asia on ratkaistu markkinaoikeudessa.
”Teemme lisäsopimuksen Tieto Finland Oy:n kanssa turvataksemme nykyiset käyttöpalvelut valtionhallinnolle. Lisäsopimuksen on tarkoitus olla voimassa 1.8.2021 alkaen siihen saakka, kunnes siirrot uuteen kilpailutettuun palveluun on tehty”, kertoo Valtorin asiakkuusjohtaja Jouni Mustonen.
Lisäsopimuksen kokonaisarvo on 98 miljoonaa euroa. Sopimuksessa palveluiden sisältö pysyy ennallaan, eikä hintataso nouse. Valtori on tehnyt lisäsopimuksesta muutosilmoituksen julkisten hankintojen HILMA-ilmoituskanavaan, ja sopimus allekirjoitetaan valitusajan päättymisen jälkeen heinäkuussa.
(Uutista muokattu 1.6.2023: poistettu lisätietojen antaja)
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!