Hyppää sisältöön

Valtorin hallitus päätti ratkaisuista viestintäpalvelujen käytettävyysongelmiin

Valtori
Julkaisuajankohta 19.10.2015 9.20
Uutinen

Valtorin hallitus käsitteli valtion yhteisissä viestintäpalveluissa ilmenneitä vakavia käytettävyysongelmia kokouksessaan 16.10.2015. Hallitus pahoittelee ongelmien aiheuttamaa haittaa asiakkaille ja palvelujen käyttäjille. Valtorissa on tunnistettu ongelmien merkitys asiakkaiden toiminnalle.

Viestintäratkaisu kattaa tällä hetkellä yli 40 000 käyttäjän sähköposti-, videoneuvottelu-, työryhmä- ym. palvelut. Palveluissa on ollut 14.7.2015 alkaen kaikkiaan neljätoista kertaa pahimmillaan usean tunnin katkoja, joista on aiheutunut haittaa Valtorin asiakkaana oleville virastoille ja palvelujen käyttäjille. Valtori vastaa kokonaisuuden toimivuudesta asiakkailleen, mutta toimituksista vastaavat osaltaan useat merkittävät yhteistyökumppanit mm. Tieto Oyj ja TeliaSonera Finland Oyj. He ovat vahvasti mukana asioiden selvittämisessä ja ratkaisuissa.

Hallitus päätti asettaa työryhmän, jonka ensimmäisenä tehtävänä on turvata asiakkaille nykyisen järjestelmän mahdollisimman häiriötön toiminta. Ryhmä selvittää ongelmien juurisyyt ja tärkeintä on palauttaa asiakkaiden luottamus Valtorin ja sen alihankkijoiden kykyyn tuottaa valtionhallinnon vaatimukset täyttäviä viestintäpalveluja. Valtorin tuotantojohtaja Seppo Mellas johtaa ryhmää, jonka jäseniksi nimitettiin Tieto Oyj:n johtaja Ari Karppinen, Microsoft Oy:n johtaja Hanna Nikkilä ja TeliaSonera Finland Oyj:n liiketoimintajohtaja Krister Kaipio. Valtorin asiakasneuvottelukunta tulee nimeämään ryhmään kaksi jäsentä. Ryhmä laatii lokakuun loppuun mennessä ongelmien ratkaisemiseksi aikataulutetun toimintasuunnitelman ja ohjaa sen toteuttamisen.

Hallitus antoi toimitusjohtaja Pessille tehtäväksi luoda Valtoriin 24x7 päivystysjärjestelmän häiriötilanteiden johtamiskyvykkyyden parantamiseksi. Toimitusjohtajan tulee erityisesti kehittää asiakkaille ja käyttäjille kohdistettua tiedottamista häiriötilanteissa. Lisäksi häiriötilanteiden aiheuttamat kustannukset asiakkaille selvitetään. Siltä varalta, että nykyiset ratkaisut eivät jatkossakaan täyttäisi valtionhallinnon vaatimuksia, selvitetään Valtorin vaihtoehtoiset tavat tuottaa palvelut asiakkailleen.

Hallitus seuraa työn etenemisestä viikoittain toimitusjohtajan raportoinnin perusteella sekä kuullen asiakasneuvottelukunnan nimeämiä työryhmän jäseniä. Hallitus näkee ongelman vakavuuden, mutta myös luottaa asetetun työryhmän kykyyn löytää pysyvät ratkaisut tässä haastavassa tilanteessa.

Lisätietoja antaa: hallituksen puheenjohtaja Timo Valli, puhelin 040 5020 393.

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun