Hyppää sisältöön

Valtori tekee esiselvityksen lokienhallintajärjestelmän hankinnasta

Valtori
Julkaisuajankohta 3.3.2016 13.00
Uutinen

Valtorissa on käynnistetty lokienhallintaan liittyvä lokienhallinnan ja SIEM-järjestelmän (security information and event management) esiselvitysprojekti.

Lokienhallinnan avulla organisaatio voi keskittää lokienhallintaa ja toteuttaa se lainsäädännön edellyttämällä tavalla. SIEM-järjestelmän käytöllä voidaan parantaa tietoturvahenkilöstön mahdollisuuksia havaita mahdolliset epäilyttävät tapahtumat, jolloin niihin voidaan reagoida nopeammin ja siten pienentää poikkeamasta aiheutuvaa haittaa tai vahinkoa.

Järjestelmä kerää useista lähteistä saadut lokit yhteen paikkaan sekä automatisoi eri järjestelmistä kerättyjen lokien käsittelyä. Kertyvän tiedon perusteella syntyy käsitys siitä, mikä on eri tietojärjestelmien normaalitilanne. Kun normaalitilanne tunnetaan, siitä poikkeavien tilanteiden havaitseminen on helpompaa. Järjestelmä myös muokkaa eri muodossa olevan datan käsiteltävämpään muotoon.

Tavoitteena aloittaa käyttöönotot loppuvuodesta

Lokienhallintapalvelua ja SIEM-järjestelmää on mahdollista käyttää Valtorin tuottamissa omissa palveluissa että viraston omissa substanssijärjestelmissä. Valtori tulee tarjoamaan virastojen käyttöön sekä järjestelmän että siihen liittyviä lisäpalveluita.

Nyt aloitetun esiselvityksen on määrä valmistua kesään 2016 mennessä ja järjestelmän hankinta pyritään toteuttamaan syksyn aikana.

Tavoitteena on, että ensimmäiset käyttöönotot voivat käynnistyä loppuvuodesta 2016 alkaen. 

Verkkokysely kartoittaa asiakkaiden näkemyksiä 

Valtori tekee osana lokienhallinnan ja SIEM-järjestelmän esiselvitystä verkkokyselyn, jolla kartoitetaan asiakkaiden lokienhallinnan/SIEM-järjestelmien nykytilaa ja tarpeita näille palveluille. Valtori toivoo kyselyyn mahdollisimman monen viraston vastausta.

Kysely lähetetään maaliskuussa virastojen tietohallintojohdolle.

Lisätietoa

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Ryhmäpäällikkö Sakari Marttila
etunimi.sukunimi[at]valtori.fi

Tämä uutinen on julkaistu Valtorin uutiskirjeessä 1/2016.
Lue myös kirjeen muut uutiset!

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun