Hyppää sisältöön

Valtori kehittää ja ylläpitää Suomen laajinta IT-ympäristöä - keskeistä on häiriöttömyyden varmistaminen

Julkaisuajankohta 18.9.2019 11.31
Tiedote

Valtorin perustaminen viisi vuotta sitten oli suuri IT-ulkoistus Suomen mittakaavassa.

Valtoriin siirrettiin noin 1 000 henkilöä sekä tuhansia sopimuksia valtionhallinnon eri organisaatioista ensimmäisten vuosien aikana.

Muutos on tehty vaiheittain, ja viimeiset organisaatiot liittyivät mukaan vuonna 2016. Tavoitteena on muun muassa valtionhallinnon tietotekniikkapalveluiden yhtenäistäminen.

Muutokseen on liittynyt mittavia hankkeita ja projekteja, jotka voivat kestää jopa vuosia. Valtori ei vastaa asiakkaiden koko tietotekniikasta, vaan niin sanotusta perustietotekniikasta. Valtorin vastuulla on Suomen laajin IT-ympäristö, ja yhteistyötä tehdään lukuisten palvelutoimittajien kanssa.

Perustietotekniikan yhtenäistäminen on valtava ponnistus, jossa on päästy hyvään vauhtiin. Mittakaava on niin suuri, että valmista ei tule vielä useampaan vuoteen.  

”Monissa organisaatiossa on käytössä edelleen vanhoja ratkaisuita, joita pidetään rinnalla yllä. Yhtenäistäminen on ratkaisu laadun lisäämiseen, mutta asiakaskohtaisista ratkaisuista luopuminen tapahtuu hitaasti. Isossa kuvassa asiat kuitenkin toimivat, ja paljon on jo saatu aikaiseksi”, toimitusjohtaja Pasi Lehmus taustoittaa.

Tyytymättömyyttä ja tyytyväisyyttä samaan aikaan

Aiemmin tänä vuonna toteutettuun Valtorin mielikuvakyselyyn saatiin yli 300 vastausta. Valtoria kuvailtiin spontaanisti muun muassa termeillä hidas, jäykkä ja kallis sekä toisaalta kehittyvä, ammattitaitoinen ja avulias.

Tulokset tukevat asiakaskyselyiden muuta trendiä. Etenkin asiakkaiden IT-johdolla on tyytymättömyyttä asioiden hitaaseen edistymiseen ja siihen, että yhtenäistämisprojektien läpivienti on kallista. Samaan aikaan käyttäjätyytyväisyys tukipyyntöjen ratkaisemisesta on poikkeuksellisen korkealla. Tukipyyntöjä käsitellään vuosittain lähes miljoona.

Valtori palvelee noin 80 000 pääasiassa valtionhallinnossa työskentelevää asiakasta eri puolilla Suomea ja vastaa 16 500 palvelimesta.

”Mittakaava on tärkeä ymmärtää. Palautteet tukipyyntöjen hoitamisesta on jatkuvasti yli 9:n. Käyttäjätuessa on ammattitaitoista henkilöstöä, ja tämä on näkynyt asiakkaillemme. Mutta näin isoon joukkoon mahtuu aina myös huonompia kokemuksia”, käyttäjätuen johtaja Sakari Marttila kertoo asiakaspalvelun tasosta.

Tietoliikenneyhteyksien toimivuus kuntoon

Palveluiden luotettavuus ja häiriöttömyys on asiakkaiden toiminnan kannalta erittäin tärkeää. Keskeisten palveluiden toimivuus on ollut koko vuoden selvästi yli 99 %, eli ne ovat toimineet lähes koko ajan.

Tuotantojohtaja Tero Latvakangas painottaa kuitenkin, että tämä ei riitä. ”On pyrittävä vielä lähemmäs sataa prosenttia, koska jokainen häiriö vaikuttaa asiakkaan toimintaan, joskus kriittiselläkin tasolla.”

Häiriöttömyys ja tietoliikenneyhteyksien toimivuus on asia, joka nousee nyt uudelleen Valtorin prioriteettilistan kärkeen.

”Saimme laadun hyvälle tasolle vuosi sitten, mutta viimeaikoina haasteita on taas ollut enemmän. Tämä on asia, johon suhtaudumme todella vakavasti. Toimenpiteet on jo käynnistetty”, toimitusjohtaja Lehmus toteaa.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pasi Lehmus, etunimi.sukunimi(at)valtori.fi

Tiedote Tietoturva

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun