Valtion yhteinen viestintäratkaisu laajasti käyttöön valtionhallinnossa
Valtion yhteisen viestintäratkaisu Vyvin käyttöönotot ovat edenneet hyvin vuoden 2014 aikana. Käyttöönotoista on siis saatu runsaasti myönteisiä käyttäjäkokemuksia.
Vyvi Posti palvelussa oli toukokuun lopussa lähes 19 000 postilaatikkoa, Vyvi Pika -palvelussa yli 19 000 käyttäjää ja Vyvi Kokous -palvelussa yli 18 000 käyttäjää. Palveluja käyttää jo 45 asiakasorganisaatiota.
Vyvi-palvelut etenevät tuotteistettuna
Vyvi-palveluista saatu asiakaspalaute on ollut hyvää. Kevään aikana tehdyn 11 käyttöönoton loppupalautteen asiakastyytyväisyyden keskiarvo on 3,95 asteikolla 1-5.
Kasvaneen käyttäjämäärän ansiosta olemme saavuttaneet sopimuksen mukaisen ensimmäisen hintaportaan ja kesän aikana tulemme tarkistamaan Posti-, Pika- ja Kokous-palvelujen loppuvuoden hinnoittelua.
Palvelun laajentumisen myötä on tullut tarve kasvattaa Posti-palvelun kapasiteettia. Samassa yhteydessä Exchange palvelinympäristö päivitetään versioon 2013.
Postilaatikoiden siirrot uuteen ympäristöön käynnistyvät kesälomien jälkeen. Asiakkaat ovat esittäneet toiveita myös Pika ja Kokous -palveluiden Lync-alustan version päivittämisestä versioon 2013.
Uusi Lync-versio syksyllä käyttöön
Päivitetty Lync-versio on suunniteltu tehtäväksi syksyllä 2014. Samassa yhteydessä toteutettaneen Lync chat room toiminnallisuuden käyttöönotto. Muutosten yhteydessä palveluun tehdään myös ulkoisia tietoturva-auditointeja.
Käyttäjähallinnan kehittämistä on myös jatkettu. Tavoitteena on mahdollistaa palvelujen aktivointeja itsepalveluna.
Käyttäjämäärän odotetaan kasvavan hyvin myös loppuvuoden aikana, mutta käyttöönottokalenterista löytyy tilaa vielä etenkin Pika ja Kokous -palveluiden käyttöönottoprojekteille.
Tavoitteena on, että vuoden lopussa postilaatikkojen sekä Pika ja Kokous -palveluiden käyttäjien määrä ylittäisi 30 000 eli toisen hintaportaan, jolloin kustannuksia saadaan alemmaksi.
Hyvät käytännöt kiertoon
Palvelujen käytöstä on jo saatu runsaasti kokemuksia. Onkin aika arvioida millaisia hyötyjä asiakkaat ovat saavuttaneet uusien palvelujen käyttöönotolla. Jotta palveluja hyödynnettäisiin entistä tehokkaammin, on syytä käynnistään myös hyvien käytäntöjen jakaminen palvelua käyttä-vien asiakkaiden kesken. Näihin asioihin palaamme kesälomien jälkeen.
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!