Hyppää sisältöön

Uusi toimitusjohtaja: Asiakastyytyväisyys nousuun – olemme olemassa palveluidemme käyttäjiä varten

Julkaisuajankohta 25.5.2021 11.41
Tiedote
Valokuva.
Tero Latvakangas aloitti Valtorin toimitusjohtajana 1.5.2021 (kuvalähde: Valtori)

Aloitin Valtorin toimitusjohtajana toukokuun alussa toimittuani ennen sitä usean vuoden ajan tuotantojohtajana. ICT:n merkitys yhteiskunnassa ja valtionhallinnossa kasvaa jatkuvasti, ja se kasvattaa myös Valtoriin kohdistuvia odotuksia. Näihin odotuksiin vastaamaan kykenevän Valtorin rakentaminen oli haaste, johon halusin tarttua.

Koen että suuntamme on oikea ja jo käynnistetyt toimenpiteet pääosin oikeita. Koska ICT-maailman syklit muuttuvat nopeammiksi tulee meidänkin kehittää kykyämme reagoida muutoksiin, lyhentää läpimenoaikoja ja parantaa toimituskykyä. 

Mielestäni tärkein tavoitteemme on asiakastyytyväisyyden kehittäminen edelleen. Olemme olemassa palveluidemme käyttäjiä, eli koko valtionhallintoa varten. Vilpitön haluni on luotsata Valtoria myös siten, että veronmaksaja voi olla tyytyväinen tekemiimme valintoihin. Nämä tavoitteet tukevat toinen toisiaan.

Koska johtaminen on myös valintoja, on matkan varrella ajoittain syytä pysähtyä tarkastelemaan valittuja toimenpiteitä ja niiden osuvuutta. Tästä syystä alkuun prioriteettini onkin kartoittaa ja ymmärtää vielä aiempaa paremmin asiakaskuntamme sekä henkilöstömme odotuksia ja toiveita. Näiden pohjalta Valtorin strategia päivitetään syksyllä. Erittäin olennainen osa strategiatyötä on sitä tukevien toimenpiteiden, mittareiden ja tavoitteiden määrittäminen. Oikeaan osuvien strategisten valintojen kanssa vähintään yhtä tärkeää on näiden toimeenpanon ja seuraamisen varmistaminen.

Jo nyt saamani palautteen pohjalta on helppo määritellä muutamia aivan selviä kohteita, joiden kehittäminen tulee varmasti olemaan prioriteettilistalla. Näitä ovat ainakin kykymme vastata asiakastarpeisiin odotetussa aikataulussa erityisesti tuotekehityksessä ja asiakasprojekteissa, laskutuksen oikeellisuuden ja oikea-aikaisuuden kehittäminen ja asiakasyhteistyön tiivistäminen.

Osaava ja motivoitunut henkilöstö mahdollistaa hyvän asiakaskokemuksen 

Ylivoimaisesti suurimpana vahvuutenamme näen sitoutuneen ja osaavan henkilöstön. Olen kokenut jokaisella valtorilaisella olevan aidon halun pyrkiä palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on talossa myös hyvä sekoitus pitkän uran valtiolla tehneitä, kokemusta muualta hankkineita ja nuoria uransa alkutaipaleella olevia työntekijöitä.

Asiakaskokemuksen kehittämisen rinnalla aivan yhtä tärkeä tavoite on myös henkilöstökokemuksemme jatkuva parantaminen. Osaava ja motivoitunut henkilöstö on positiivisen asiakaskokemuksen mahdollistaja. 

Olemme Valtorissa menneiden vuosien aikana saaneet jo rakennettua hyvän perustan, joka mahdollistaa nyt rakentamistyön jatkamisen. Kaikkien valtionhallinnon toimijoiden yhteispelillä voimme rakentaa siitä vielä paremman!

Yhteistyöterveisin, 
Tero Latvakangas
Toimitusjohtaja, Valtori


Tilaa Digiarjessa valtiolla -uutiskirje ja valtori.fi-sivustolla julkaistut tiedotteet omaan sähköpostiisi 

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun