Toimitusjohtajan kevätblogi: tarpeellisia uudistuksia ja tuottavuustoimia koko valtionhallinnon eduksi

Alkuvuosi 2025 on ollut Valtorissa poikkeuksellinen.
Olemme yhtenäistäneet toimintamallejamme, toteuttaneet organisaatiomuutoksen ja varmistaneet Valtorin palveluiden jatkuvuuden myös haastavassa työtaistelutilanteessa. Poikkeuksellisista ajoista huolimatta olemme Valtorissa toteuttaneet perustehtäviämme laadukkaasti ja luotettavasti.
Toimintaamme tulosohjaavalta valtiovarainministeriöltä (VM) olemme saaneet kiitosta erityisesti tuottavuustoimista, asiakastyytyväisyyden hyvästä tasosta, kyberuhkiin vastaamisesta ja Valtorin sisäisen toimintamallin kehittämisestä.
Tulostavoitteet tavoitetasolla
Etenemme kohti tulostavoitteitamme pääosin suunnitellusti. Palvelustrategian toimeenpano, tuottavuustoimet ja VM:n ohjaama valtion ICT-palvelujen lähitulevaisuuden tavoitetilatyö (Tavoitetila 2030) tukevat toisiaan ja muodostavat koko organisaation toimintaa koskevan kokonaisuuden. Valtori, sen asiakkaat ja ohjaajat johtavat tätä kokonaisuutta yhdessä.
Kestävyystekojemme etenemisestä ja tuloksista raportoimme vuosittain ja vuoden 2024 raportti julkaistaan pian. Kestävyystekomme ovat kiinteä osa tulostavoitteitamme.
Tuloksekkaita tuottavuustoimia ja lisäsäästötavoitteita
Tuottavuustoimiemme avulla saavutimme vuonna 2024 kymmenen miljoonan euron säästöt ja ylitimme näin Valtorille asetetun viiden miljoonan säästötavoitteen reilusti. Kuluvalle vuodelle asetettu 30 miljoonan säästötavoite on huomattavasti haastavampi.
Hallituksen puoliväliriihipäätösten myötä valtionhallinnon tuottavuuden parantamista jatketaan edelleen mm. digitalisaation, tekoälyn, normien keventämisen ja palvelujen hankinnan tehostamisen avulla. Tavoitteena on saavuttaa 130 miljoonan euron vuosittainen lisäsäästö vuodesta 2026 alkaen.
Merkittävässä roolissa tässä on valtion konsernipalvelujen käytön tehostaminen. Valtoria on pyydetty valmistelemaan lisäehdotuksia tuottavuustoimenpiteiksi toimialariippumattoman ICT:n osalta.
Entistä yhtenäisempi Valtori
Uudistunut organisaatiomme astui voimaan 1.4.2025. Uudet rakenteet vahvistavat sisäistä yhteistyötä. Uudistumismatkamme jatkuu yhteisten toimintamallien kehittämisessä ja vahvistamisessa turvallisuudesta tinkimättä.
Valtorin keskeinen ydintehtävä on auttaa valtionhallintoa toimimaan yhteen yhteisillä tieto- ja viestintäteknisillä ratkaisuilla. Jatkossakin tuotamme palveluja sekä yhteiseen toimialariippumattomaan että turvallisuusverkon palveluympäristöön. Valtorin palveluita tuotetaan eri turvallisuuden ja varautumisen tasoille.
On hienoa tehdä tätä työtä yhteiskuntamme hyväksi ja olla Suomelle töissä. Kiitän kaikkia valtorilaisia, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvin sujuneesta keväästä!
Marja Rantala
Toimitusjohtaja
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskoosteet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu.