Hyppää sisältöön

Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2024

Julkaisuajankohta 16.12.2024 9.00
Tiedote
Kuva: Valtorin toimitusjohtaja Marja Rantala (kuvalähde: Valtori)

Vuosi 2024 oli meille Valtorissa työntäyteinen. Panostimme kehittämiskokonaisuuksiin kuten palvelustrategian toimeenpano, tuottavuusprojekti, Valtorin sisäisen kehittämisen Valo-ohjelma sekä loppuvuodesta käynnistynyt valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen tavoitetilatyö. 

Päättyneessä Valo-ohjelmassa kuvasimme mm. johtamisjärjestelmämme, loimme perustaa yhteisille toimintamalleille ja prosesseille sekä uudistimme arvomme ja visiomme. 

Tuottavuustavoitteisiin vastataksemme suunnittelimme ja toteutimme useita tehostamistoimia yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa, ja niiden avulla olemme saavuttamassa valtion yhteisille ICT-palveluille tälle vuodelle asetetut tuottavuustavoitteet.

Henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyskyselyjen, palautteiden ja keskusteluiden pohjalta olemme tehneet oikeita asioita. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää meiltä, ja koko valtionhallinnolta, jatkuvaa uusiutumista ja kehittymistä. 

Seuraavaksi suuntaamme katseemme kohti entistä tehokkaampaa, yhtenäisempää ja vaikuttavampaa valtion yhteistä IT-kokonaisuutta. Tavoitteenamme on ensi vuonna uudistaa toimintamallejamme ja organisoitumista siten, että pystymme entistä tehokkaammin järjestämään valtionhallinnon tarpeisiin vastaavan, tuottavuutta tukevan palvelukokonaisuuden ja toimimaan Valtorin sisällä sujuvasti yhdessä.

Arvojemme mukaisesti jatkuva tavoitteemme on olla vastuullinen, arvostava, luotettava ja osaava valtion IT-palvelutalo ja tietohallinto.

Kiitos kaikille tuloksellisesta yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Levollista joulunaikaa ja vuodenvaihdetta!

Marja Rantala
Toimitusjohtaja

Organisaation ICT-palvelut Palvelustrategia Tiedote Vastuullisuus

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun