Pilvikehittämisen konkari tehtäväkiertoon Digi- ja väestötietovirastosta Valtoriin
Mira Holmroos-Kolari aloitti 1.5.2022 Valtorilla pilvipalvelujen kehittämistavoitteiden parissa. Hän johtaa pilvipalvelujen strategiaa ja varmistaa asiakastarpeisiin pohjautuvan kehittämisen.
Tavoitteena on yhdessä asiakkaiden ja Valtorin vastuutahojen kanssa ymmärtää entistä paremmin ja syvemmin Valtorin asiakkaiden pilvipalvelu ja -siirtymätarpeet. Mira Holmroos-Kolarin pesti Valtorilla on vuoden mittainen. Hänen vakituinen virkansa on Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kehitys- ja tietohallintojohtaja.
"Pilvipalveluiden hyödyntäminen on minulle tuttua DVV:ltä. Teimme merkittävän pilvitransformaation vuosien 2018-2021 aikana, jolloin noin kymmenen keskeistä liiketoimintajärjestelmää siirrettiin on-premises-palvelusta AWS-pilvipalveluun", Holmroos-Kolari kertoo taustastaan.
Tänä päivänä DVV hyödyntää pilvipalveluita ensisijaisena toteutusvaihtoehtona ja huomioi DVV:n johdon tekemät linjaukset tiedon ja palveluiden sijainnista. Osa palveluista on tuotettava aina Suomesta mm. varautumissyistä.
Valtionhallinnossa hyödynnetään tänä päivänä julkipilveä jo monen palvelun tuottamisessa. Pilvipalvelut tuovat kokonaan uusia digitalisaatio- ja automaatiomahdollisuuksia, mutta myös ketteryyttä ja kustannussäästöjä niitä hyödyntäville organisaatioille. Tavoitteena onkin valtionhallinnossa laajentaa suunnitelmallista ja hallittua pilvipalveluiden käyttöä.
Valtionhallinnon pilvisiirtymää tukemassa
Valtori on kumppaneineen avustamassa asiakkaitaan yhteisellä pilvimatkalla ja tarjoaa pilvipalveluiden hyödyntämiseen tarvittavia palveluita.
”Asiakkaat voivat aloittaa pilvimatkan suunnittelun esim. pilvistrategian ja hallintamallin luomisesta sekä tietojärjestelmien teknisestä pilvianalyysistä. Tuemme Valtorilla asiakasta pilvimatkan aloituksessa, mutta myös koko pilvimatkan ajan”, Holmroos-Kolari toteaa.
”Pilvisiirtymän yhteydessä moni toimintatapa muuttuu ja kyse on teknologian lisäksi toimintakulttuurin ja -mallien muutoksesta. Näissä asioissa on todella tärkeää jakaa kokemuksia yli organisaatiorajojen,” hän jatkaa.
Asiakkaat ja Valtori vaihtavat kokemuksia ja näkemyksiä pilvipalveluiden hyödyntämisestä myös nk. pilviyhteistyöryhmissä, joiden aktiivinen vuoropuhelu ja toiminta käynnistyi tämän vuoden alussa.
Valtorille siirtymisen motiivina olikin Miralla juuri panostus pilvipalveluiden mahdollistamiseen ja pilvisiirtymisen esteiden raivaamiseen – hän haluaa olla kaikin tavoin vauhdittamassa pilven hyödyntämistä valtionhallinnossa ja löytää yhdessä asiakkaiden kanssa keinot sekä tarvittavat lisäratkaisut pilvisiirtymiselle.
”Edistämme näin valtionhallinnon yhteisesti tarpeelliseksi koettujen pilviratkaisujen kehittämistä, jotka ovat myös DVV:n kannalta keskeisiä kehittämiskohteita”, hän kiteyttää.
Mira työskentelee Valtorin Asiakaskokemus-tulosyksikössä. "Olemme iloisia Miran tuomasta osaamisesta, joka vahvistaa Valtorin pilviosaamista entisestään", Valtorin asiakaskokemusjohtaja Paula Kujansivu sanoo.
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!