Neljä toimittajaa valtionhallinnon tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelun toimittajiksi
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on kilpailuttanut neljä toimittajaa valtionhallinnon tietoturvallisuuden asiantuntijapalvelun toimittajiksi. Palvelun tuottajiksi on valittu, KPMG Oy Ab, CGI Suomi Oy, Netum Oy ja Reaktor Innovations Oy.
Kilpailu toteutettiin Hansel Oy:n johdon konsultointipalveluja koskevan puitejärjestelyn 2013-2017 perusteella sen osa-alueella Tietohallinnon kehittäminen, kokonaisarkkiteh-tuuri ja riskienhallinta.
”Yhteisen puitesopimuksen tavoitteena on tukea valtiohallinnon organisaatioita tietoturvallisuuden ja varautumisen kehittämisessä. Kilpailutuksessa tärkein valintakriteeri oli laatu, jonka painoarvo oli 60 %”, kertoo kilpailutuksesta vastannut apulaisjohtaja Kimmo Rousku Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorista.
”Asiakkaan ei tarvitse enää tehdä kilpailutusta, turvallisuusselvityksiä, vaitiolositoumuksia ja toimittajien auditointia, koska olemme jo huolehtineet tästä kaikkien toimittajien ja heidän yli 100 asiantuntijan osalta”, Rousku jatkaa.
Sopimuksen myötä valitut palvelutoimittajat tuottavat palveluita mm. tietoturvallisuuden ja vaatimusmääritysten auditointiin, hallintajärjestelmän prosessien, kyberturvallisuuden, riskienhallinnan ja jatkuvuuden hallinnan kehittämiseen, vaatimusmäärittelyiden tuottamiseksi ja arkkitehtuurin suunnitteluun.
Asiakkaan itse määrittämien toimeksiantojen koko vaihtelee muutaman päivän konsultoinnista usean kuukauden tietoturvapäällikköpalveluun tai jopa satojen päivien laajempiin kehittämiskokonaisuuksiin.
Palvelu on suunnattu kaikille valtionhallinnon organisaatioille ja nyt tehty sopimus on voimassa valittujen palvelutoimittajien kanssa vuoden 2018 toukokuuhun asti.
Lisätietoja
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Tuotantojohtaja Jukka Yli-Koivisto, p. 040 561 7611
Apulaisjohtaja (tietoturvapalvelut) Kimmo Rousku, p. 050 566 2986
etunimi.sukunimi(at)valtori.fi
sekä
KPMG Oy Ab
Mika Laaksonen, p. 040 844 2161, etunimi.sukunimi(at)kpmg.fi
CGI Suomi Oy
Veli-Matti Kiviranta, p. 040 865 6523, etunimi.sukunimi(at)cgi.com
Netum Oy
Olavi Köngäs, p.040 581 0040, etunimi.sukunimi(at)netum.fi
Reaktor Innovations Oy
Henri Huuskonen, p. 050 325 1836, etunimi.sukunimi(at)reaktor.fi
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!