Hyppää sisältöön

Missä olemme ja minne seuraavaksi? Valtion yhteinen ICT-kokonaisuus uudistuu yhteiskunnan tahtiin

Julkaisuajankohta 20.12.2023 9.41
Tiedote
Valokuva Marja Rantala.
Kuva: Valtorin toimitusjohtaja Marja Rantala (kuvalähde: Valtori)

Työntäyteinen ja mielenkiintoinen loppuaan lähenevä vuosi 2023 on omasta näkökulmastani vienyt meitä valtionhallinnossa kohti entistä parempaa yhteistyötä ja digitalisaation hyödyntämistä.

Kesällä aloittanut Petteri Orpon hallitus ja sen hallitusohjelma ”Vahva ja välittävä Suomi” kirittää meitä tehostamaan digitalisaatiota ja parantamaan tuottavuutta.

Olemme Valtorissa syksyn aikana alkaneet yhteistyössä valtiovarainministeriön ohjaajiemme kanssa selvittää mahdollisuuksia hallitusti tehostaa valtionhallinnon ICT- ja digitalisaatiopalveluja. Keinoina ovat esimerkiksi päällekkäisyyksien purkaminen, automaation lisääminen, uusien teknologioiden hyödyntäminen ja tehokas kumppanihallinta.

Seuraavassa vaiheessa on tarpeen tiivistää yhteistyötä asiakkaiden kanssa, jotta löydämme yhdessä aidosti vaikuttavia keinoja tuottavuuden parantamiseen. Valtorin perustehtävään kuuluu jatkuva oman toiminnan tehostaminen ja valtionhallinnon yhteisten palvelujen aktiivinen kehittäminen. Tehtävänämme on ideoida asiakaskunnalle kustannustehokkaita palveluja. 

Palvelutoiminta tehostustoimien ytimessä

Jo ennen hallitusohjelmaa ja siihen liittyviä julkisen hallinnon kehittämistavoitteita olimme Valtorissa käynnistäneet palvelustrategiatyön ja tunnistaneet tarpeen panostaa aiempaa enemmän palvelukehitykseen. Tuoreen palvelustrategiamme linjaukset ovat: 

  • palveluvalikoiman terävöittäminen,
  • palvelutoiminnan tehostaminen, 
  • palvelukehityksen ketteröittäminen ja
  • pilvisiirtymän toteuttaminen.

Linjaukset ohjaavat palvelukehitystämme kokonaisuutena. Ne myös osuvat hyvin yhteen hallitusohjelman tehostamistavoitteiden kanssa.

Valtion tuoreet, yhteistyössä valmistellut pilvilinjaukset omalta osaltaan tukevat uudistustyötä. Tavoitteenamme on jatkuvasti tarpeiden mukaan kehittyvä ja uudistuva kustannustehokas palveluvalikoima. Lämmin kiitos palvelustrategiatyöstä asiakkaille, ohjaajille ja omalle väelle! Yhteistyössä on todellakin voimaa. Yhdessä onnistumme myös palvelustrategian toimeenpanossa, joka alkaa heti vuoden 2024 alussa. 

Tavoitteena entistäkin sujuvampi ja turvallisempi Valtori

Valtorin sisäistä kehittämistä teemme Valtorin toimintamallin kehittämisen Valo-ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on mm. parantaa ja sujuvoittaa Valtorin sisäistä yhteentoimivuutta ja purkaa päällekkäisyyksiä sekä vahvistaa johtamista ja hallintoamme. Ohjelma on jo hyvässä vauhdissa ja sen tulokset alkavat tavoitteemme mukaisesti näkyä ensi vuonna sekä valtorilaisille että asiakkaille entistä sujuvampana, luotettavampana ja tehokkaampana toimintana. 

Toimintaympäristön muutokset ja erityisesti turvallisuustilanne ovat haastaneet päättyvänä vuonna ja haastavat varmasti ensi vuonnakin. Kokonaisturvallisuuden kehittämisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja jatkamme pitkäjänteistä kehitystyötä valtion ICT-palvelujen jatkuvuuden turvaamisen ja varautumisen osalta. Myös tässä työssä yhteistyö on voimaa ja tarvitsemme luotettavaa tiedonvaihtoa, tilannejohtamista yhteistä harjoittelua.  

Pitkän valtion ICT-tehtävien kokemukseni pohjalta uskoin vuoden alussa tuntevani aika hyvin valtion ICT-palvelukokonaisuuden tilanteen ja myös kehitystarpeet. Kohta päättyvä ensimmäinen vuosi Valtorin toimitusjohtajana on kuitenkin avartanut näkemystä ja tuonut paljon lisää kokemuspohjaa, jota tarvitaan jatkossa.

Vuosi on ollut täynnä avartavia kohtaamisia ja hyviä keskusteluja oman talon väen, asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja ohjaajien kanssa. Uskon, että suuntamme on oikea ja sitä vahvistaa myös juuri sopivasti ennen joulua valmistuneet entisestään parantuneet henkilöstö- ja asiakastyytyväisyystutkimusten tulokset. 

Marja Rantala
toimitusjohtaja, Valtori

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun