Hyppää sisältöön

Mielenkiintoinen urapolku johti kansainvälisistä tehtävistä Valtoriin

Julkaisuajankohta 14.10.2021 11.17
Tiedote
Lentokentällä kulkevia ihmisiä.

Vilho Westlund työskentelee tietoturva-arkkitehtina Valtorin TORI-liiketoiminta-alueella, jossa hän pääsee tekemään merkityksellistä työtä valtionhallinnon ICT-tietoturvallisuuden parissa. Tieto-, digi- ja kyberturvallisuuteen Westlund pystyy tuomaan uutta näkökulmaa taustansa vuoksi, sillä aikaisemmin hän työskenteli kansainvälisen turvallisuuden parissa. 

Rintakuva valtorilaisesta Vilho Westlundista musta puku päällä ja kravatti kaulassa.

Vilho Westlund

”Kun taustani on erilainen, voin lähestyä asioita eri näkökulmista. Tehtävänäni Valtorissa on mm. huolehtia siitä, että meidän tarjoama ja ylläpitämä ICT-ekosysteemi on toteutettu tietoturvallisesti ja luotettavasti Valtorin asiakkaille”, hän sanoo.

Haastava työ Valtorissa motivoi 

Työnsä Valtorissa Westlund aloitti tammikuussa 2019 tietoturva-asiantuntijana, josta tehtävistä hän siirtyi organisaation sisällä heinäkuussa 2021 tietoturva-arkkitehdin rooliin. Ennen Valtoria hän toimi kolmisen vuotta klassisemman turvallisuuden, konsultoinnin ja auditoinnin parissa. 

”Työskentelin kansainvälisen turvallisuuden parissa, missä laajat, miljardiluokan yhtiöt operoivat haastavissa toimintaympäristöissä maailmalla, kuten Meksikon kartellialueella, Jemenissä tai Intian militanttialueella”, Westlund valottaa. 

Pääsääntöisesti hänen asemapaikkansa oli Suomessa, josta käsin saattoi organisoida ja koordinoida kenttäagenttien työtä ulkomailla. ”Varmistimme, että vaikeissa olosuhteissa, vaarillisiksi luokitelluissa maissa ihmiset, operaatiot ja toimintaketjut pysyivät turvallisina.”

Westlund on opiskellut turvallisuutta ja riskienhallintaa Laurea-ammattikorkeakoulussa. ”Relevantti syy hakautua näihin tehtäviin johtuu siitä, kun pääsin opiskeluaikana töihin yritykseen, jossa sain rakentaa ja kehittää itseäni haastavissa tehtävissä”, hän sanoo. 

Valtorissa häntä motivoi mm. haasteellinen toimintaympäristö ja kyky saada vaikuttaa asioihin omalla asiantuntemuksellaan. Westlund pitää tärkeänä yhteistyötä asiakkaiden kanssa sekä sitä, että voi edistää tavoitteellisesti tietoturvallisuutta ja toteuttaa sitä hyvien, toimivien ja järkevien käytäntöjen mukaisesti. ”Tietoturva on aina keskiössä toiminnassamme.”

Uusia tavoitteita vapaa-aikaan

Vastapainoa haastavalle työlleen Westlund saa mm. perhe-elämästä. ”Tavoitteenani on työmatkapyöräily pääkaupunkiseudulla. Suunnitelmissa fillaroida 30 km:n työmatka noin kaksi–kolme kertaa viikossa jatkossa. Pyöräily pitää kivasti kuntoa yllä.”

Kun Westlund pohtii työtään, niin hänelle tulee mieleen elokuva Kaunis mieli (Beautiful Mind). Elokuva kertoo lahjakkaasta taloustieteen Nobelin saaneesta John Nashista ja hänen oivalluksestaan, että paras mahdollinen lopputulos saavutetaan, kun yksilö tavoittelee sekä itsensä että yhteisönsä parasta. ”Tuohon ajatukseen Nash on saanut kiteytettyä kaiken oleellisen”, Vilho Westlund paketoi ajatuksensa lopuksi.

Tietoturva Timantti Työntekijäkokemus

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun