Hyppää sisältöön

IT-asiantuntija Kalle Nieminen: ”Pidämme valtion työntekijöiden työvälineet kunnossa”

Julkaisuajankohta 19.9.2024 10.51
Tiedote
Kuvalähde: Valtori

IT-asiantuntija Kalle Nieminen työskentelee Valtorissa toimialariippumattomien palvelujen (Tori) asiakastuessa. Hän on aloittanut Valtorissa työskentelyn syksyllä 2021.

Asiakastuki toimii loppukäyttäjien ensimmäisenä yhteydenottopisteenä. Työtehtäviin kuuluu Valtorin palvelujen käyttäjien tukeminen palvelupyyntöjen kautta. Kallen tiimille kuuluu 30 asiakkuutta, joista yksi on itse Valtori.

”Vaikka Asiakastuen tehtävä kuulostaisi yksinkertaiselta tukipyyntöihin vastaamiselta, niin todellisuudessa se on paljon muutakin. Pidämme valtion työntekijöiden työvälineet kunnossa ja rattaat pyörimässä”, hän kertoo.

Kalle kokee työssään onnistumisen tunteen, kun hän löytää ratkaisun ongelmaan ja saa sen avulla autettua asiakasta tai kollegaa. Häntä motivoi uuden oppiminen ja mahdollisuus kehittää itseään. 

”Hyvä palaute ja tieto siitä, että kaikki kyllä ratkeaa, motivoivat tekemään enemmän. Mielekästä työstä tekevät mahtava työyhteisö, reilu ja hyvä esihenkilö ja työn monipuolisuus”, hän painottaa. 

Mikä sai hakeutumaan töihin Valtoriin?

Ennen Valtoria Kalle toimi myyntineuvottelijana auto- ja huonekalualoilla muutamissa eri liikkeissä. Korona muutti kuitenkin myyntityön luonnetta merkittävästi. Kalle päätti, että jotain on tehtävä. 

”Kaupankäynti jatkoi hiljenemistään keväällä 2021 niin huonekaluliikkeissä kuin kaikkialla muuallakin kaupan alalla. Valtorilla oli muutama tuttu töissä. Olin kuullut heiltä hyvää palautetta tästä itselle ennalta tuntemattomasta ”valtion IT-firmasta”. Asiakastuessa oli haku auki. Hetken epäröityäni omaa IT-osaamistani päätin kuitenkin lähettää hakemuksen.”

Tehtävän painotuksena oli ennen kaikkea hyvät asiakaspalvelu- ja kommunikointitaidot, joita Kalle oli harjoitellut myyntitöissä kahdeksan vuoden aikana. 

”Parin viikon päästä tuli kutsu Valtorin haastatteluun. Sain soiton, jossa sanottiin, että työpaikka olisi minun, mikäli kiinnostusta vielä löytyy – ja kyllähän sitä löytyi.

Heti alusta lähtien oli tervetullut olo Valtorille. Suurin jännitys katosi nopeasti huomatessani, kuinka mukavia ja avuliaita valtorilaiset ovat”, Kalle kuvailee.

Vastapainoa tarkalle työlle luovuudesta ja vapaaehtoistyöstä

Vapaa-ajallakaan Kalle ei jää paikoilleen, vaan tekee töitä valokuvaajana. ”Valokuvaus painottuu pääasiallisesti potretteihin, muotiin, artisteihin ja kesäisin festarikuvaukseen, mutta laidasta laitaan kuvaan, mm. häitä ja juhlia.”

It-asiantuntija Kalle etualalla. Takana esiintymislava.
Kalle Nieminen valokuvaa mm. kesäisin musiikkitapahtumia. (Kuvalähde: Kalle Nieminen)

Lisäksi Kalle tekee vapaaehtoistyötä Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistyksessä Ämy ry:ssä ja harrastaa teatteria. 

”Teatteriharrastuksen parissa saan jättää ”aivot narikkaan” ja tekeytyä erilaisiksi hahmoiksi. Se on hyvää vastapainoa päivätyölle, jossa täytyy olla tarkkana ja tehdä paljon ongelmanratkaisua ja ajatusta vaativaa työtä”, hän kuvailee. 

 

Työntekijäkokemus

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun