Hyppää sisältöön

Asiakkaiden tyytyväisyys toimialariippumattomiin ict-palveluihin ennen Valtoriin siirtymistä melko hyvä

Valtori
Julkaisuajankohta 26.3.2014 15.17
Uutinen

Valtori toteutti helmikuussa 2014 asiakastyytyväisyyden lähtötasomittauksen palveluista, jotka siirtyivät maaliskuussa 2014 Valtorin vastuulle.

Kyselyn tarkoituksena oli saada yhtenäinen kuva, millä tasolla asiakastyytyväisyys oli juuri ennen palvelujen siirtoa Valtoriin.

Tutkimus osoitti, että asiakkaat olivat melko tyytyväisiä käytössään oleviin toimialariippumattomiin ict-palveluihin. Kokonaistyytyväisyys palveluihin sai tutkimuksessa arvosanan 3,82  [kyselyn arviointiasteikko: Kiitettävä(5), Hyvä(4), Tyydyttävä(3), Välttävä(2), Huono(1)].

Tavoitteena entistä parempi asiakastyytyväisyys

Valtori seuraa jatkossa asiakastyytyväisyyden kehittymistä säännöllisesti. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että tyytyväisyys Valtorin palveluihin kasvaa verrattuna mitattuun lähtötasoon.

Nyt toteutettuun asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi Valtorin asiakasorganisaatioiden ns. tilaaja-asiakkaat, eli asiakkaiden johdon ja tietohallintojohdon edustajat. Vastaajat edustivat 15 asiakasorganisaatiota. Kyselyn vastausprosentti oli 72 %, mitä voidaan pitää erinomaisena tuloksena web-kyselyssä.

Valtori toteuttaa vastaavan asiakastyytyväisyyskyselyn kaikkien siirtojen yhteydessä. Jatkossa asiakastyytyväisyyden kehittymistä tullaan seuraamaan Valtorin yhteisillä asiakastyytyväisyysmittauksilla.

Lisätietoja asiakastyytyväisyystutkimuksesta

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Asiakaspalvelujohtaja Jukka Rautanen
p. 040 750 0603
etunimi.sukunimi(at)valtori.fi

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun