Asiakkaan terveiset: Yhteisiä onnistumisia ja viime hetken pelastuksia

Valtorin ja Suomenlinnan hoitokunnan yhteistyössä ylitetään odotuksia, mutta kehitettävääkin löytyy esikartoitustyöstä ja yhteistyötiimin pysyvyydestä.
Asiakasterveisiä jakaa tällä kertaa Ilpo Litmanen Suomenlinnan hoitokunnasta. Onnistumisen kokemuksia on saatu mm. tietoliikennepalveluissa.
"Loppukäyttäjät saivat paljon enemmän, mitä vanha palvelu antoi. Nykyinen jatkuva palvelu on edelleen ollut laadukasta ja olemme tyytyväisiä."
Läheltä piti tilanne sattui Valtti-työasemapalvelun käyttöönotossa, kun käyttöönottoa edeltävänä iltana huomattiin, että osasta työasemia puuttuu käyttöjärjestelmä kokonaan. Valtorin projektipäällikön asiantuntemuksella ja johdolla puuttuvat järjestelmät saatiin asennettua yhdessä illassa ja aamulla kaikki toimi suunnitellusti.
Yhden käyttöönoton esikartoitusta ei Litmasen mukaan tehty tarpeeksi perusteellisesti, mikä venytti hommia turhan pitkään. Litmanen toivoo myös pysyvyyttä yhteistyötä koordinoivaan asiakastiimiin. Jatkossa lisääntyvien ja monipuolistuvien IoT-laitteiden toivotaan löytävän kodin Valtorin tietoliikennepalveluiden piiristä.
Katso video Youtubesta: https://youtu.be/XSq_kO7R-D4
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa Digiarjessa valtiolla -uutiskirje
Saat IT-vinkkejä ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu aiempiin uutiskirjeisiin ja tilaa omaan sähköpostiisi!