Asiakasohjaus ja -yhteistyö tiivistyneet Valtorin asiakasneuvottelukunnan toimikaudella 2023–2024
Valtorin asiakasneuvottelukunta (ANK) on pyrkinyt olemaan nyt päättyvän toimikautensa vision mukaan ”asiakaskunnan ääni ja verkostoitunut yhteistyönrakentaja.”
Oikeusrekisterikeskuksen ylijohtajan, Jussi Kivisen puheenjohtajakaudella ANK onkin vahvistanut rooliaan Valtorin, sen asiakkaiden ja valtiovarainministeriön (VM) välisessä yhteistyössä sekä yhteisten näkemysten muodostamisessa. Kuluneen kahden vuoden aikana ANK on muun muassa onnistunut lisäämään asiakasohjausta tiiviimmin osaksi Valtorin palvelustrategian ja vuosittaisen tulossopimuksen valmistelua.
ANK:n nykyisen toimikauden aikana Valtorissa on otettu käyttöön Tori-hallintamalli, joka varmistaa yhteisen Tori-palveluympäristön turvallisuutta ja laatua. Käytännössä hallintamalli antaa raamit yhteisiä palveluja koskevien asioiden käsittelyyn yhteistyössä Valtorin, VM:n ja Valtorin asiakasorganisaatioiden kesken. Hallintamallin myötä ANK:n roolia vahvistettiin ja sen toimintaa tukemaan perustettiin niin ikään Valtorin ja asiakkaan edustajista koostuvat Tori-palvelujen kehittämisen yhteistyöryhmä, Kokonaisturvallisuuden hallintaryhmä ja pilvipalveluihin keskittyvät alatyöryhmät.
ANK:lta ja yhteistyöryhmiltä Valtori saa tarvitsemaansa asiakasnäkökulmaa toimintansa ja palvelujensa kehittämiseen, mutta yhteinen keskustelu on hyödyllistä myös Valtorin asiakasorganisaatiolle: ”Valtorin toimintaan liittyvät yhteistyöryhmät ovat luonteva verkostoitumisalusta eri hallinnonalojen ja virastojen ICT-johdolle. ANK ja sen yhteydessä toimivat yhteistyöryhmät tarjoavat mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja näkemyksiä ICT-kollegojen kesken valtionhallinnon laajuisesti,” Jussi Kivinen kommentoi.
ANK:n näkemyksillä olennainen vaikutus Valtorin palvelustrategiaan ja tulevaisuuteen
Vuonna 2023 yhteistyössä asiakkaiden kanssa valmisteltu Valtorin palvelustrategia on ollut viimeisen kahden vuoden aikana useasti ANK:n asialistalla. Palvelustrategian toimeenpano sekä siihen liittyvä Valtorin palveluvalikoiman ja palvelujen hinnoittelumallien uudistaminen ovat olleet yksi tärkeimpiä ANK:n vaikuttamiskohteita.
”Olemme edellyttäneet Valtorilta muun muassa yleistä tuottavuuden kehittämistä, palveluiden hinnoittelun läpinäkyvyyden parantamista sekä erilaisiin asiakastarpeisiin vastaavaa palveluiden modulaarisuutta. Näen, että olemme löytäneet myös näille teemoille yhteisen näkemyksen tulevaisuuden suunnasta,” Kivinen tiivistää.
ANK on rakentanut myös säännöllisesti yhteistyötä Turvallisuusverkkotoiminnan asiakas- ja yhteistyöryhmän kanssa. Yhteistyössä ryhmät ovat nostaneet esiin nykyisessä lainsäädännössä tunnistettuja haasteita Tori- ja Tuve-palvelukokonaisuuden kehittymiselle sekä ajaneet muutostarvetta tulevaisuuden palvelukokonaisuuden suhteen. Vuoden 2024 lopulla käynnistyikin valtion yhteisten tietotekniikkapalvelujen tavoitetilan määrittely vuodelle 2030, joka on Valtorille annettu toimeksianto osana VM:n T2-hanketta. Kokonaisuus vastaa niihin tarpeisiin, joita myös ANK:n on toiminnallaan nostanut aktiivisesti esiin.
Kivisen mukaan Valtorin onnistuminen tärkeässä kansallisessa tehtävässään on merkittävä asia kaikille sen asiakkaille: ”Valtorin on pystyttävä rakentamaan synergiaa valtionhallinnon kokonaisedun ja yksittäisten asiakasorganisaatioiden tarpeiden välille. Aktiivisella ja rakentavalla asiakasohjauksella on tässä keskeinen rooli. Haluan koko puheenjohtajiston puolesta kiittää sekä valtorilaisia että ANK:n jäseniä eteenpäin katsovasta yhteistyöstä!”
Näistä lähtökohdista on seuraavan Asiakasneuvottelukunnan kaksivuotisen toimikauden hyvä jatkaa työtään sujuvan ja turvallisen ICT-toimintaympäristön varmistamiseksi. Uuden ANK:n toimikausi alkaa 1.1.2025.
Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain
Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!
Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet
Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!