Ajankohtaista

Tiedotteet, blogit, asiakaskokemukset, työntekijäkokemukset

Valtorin ja Palkeiden tekoälyhanke hankintavaiheeseen

26.9.2018 9.56
Tiedote
Valtorin ja Palkeiden tekoälyhanke hankintavaiheeseen
Hankkeen ohjausryhmän Juha Koljonen ja Helena Lappalainen Palkeista sekä Kimmo Suopajärvi ja Teija Uusitalo Valtorilta kannustavat keskusteluun AI:n hyödyntämisestä.

Tekoälyä otetaan vaiheittain käyttöön asiakaspalveluprosesseissa. Hankkeen kehityskohteet ja tekniset vaatimukset on määritelty.

Palkeet ja Valtori palvelevat kymmeniätuhansia valtion virkamiehiä ja työntekijöitä. Kustannustehokkuuden, laadun ja sujuvan asiakaspalvelun varmistamiseksi osa palvelutilanteista ja palveluista on järkevää hoitaa tekoälyyn perustuvalla automaatiolla. Siksi Palkeet ja Valtori ovat aloittaneet yhdessä hankkeen tekoälyn hyödyntämiseksi asiakaspalvelussa ja palvelujen tuotannossa.

Tavoitteena sujuva asiakaskokemus

Hankkeessa toteutettavilla ratkaisuilla pyritään sujuvoittamaan ja kehittämään asiakaspalvelun prosesseja ja tehtäviä. Niissä etsitään myös mahdollisuuksia helpottaa ja tukea asiantuntijoiden työtä siirtämällä rutiininomaisia tehtäviä ja työvaiheita tekoälyn avulla hoidettavaksi. Asiantuntijoiden työ sujuvoituu ja asiakas saa yhtenäisempää palvelua nopeammin.

Hankkeen ratkaisuja ja oppeja on tarkoitus jakaa soveltuvin osin koko valtionhallinnon käyttöön. Hankkeen päätyttyä kehitystyö ja uusien kehityskohteiden tunnistaminen Valtorin palveluissa suunnitellaan jatkuvaksi toiminnaksi.

Elo-syyskuun aikana Valtorissa tarkennettiin hankkeen kehityskohteiden määrittelyt sekä vaatimukset tekoälyalustan ja asiantuntijapalvelun hankinnalle. Palvelutoimittajille julkaistiin tietopyyntö, jolla selvitetään tekoälyalustaratkaisun hankintaan liittyviä teknisiä, taloudellisia ja toiminnallisia seikkoja sekä kartoitetaan palvelutoimittajien mielenkiintoa ja kyvykkyyttä tarjota kehityskohteiden toteuttamiseen tarvittavaa asiantuntijapalvelua.

Tekoälyalusta ja asiantuntijapalvelu hankintaan

Hankkeen seuraava etappi on tekoälyalustan ja kehityskohteiden toteuttamiseen tarvittavan asiantuntijapalvelun hankinta, joka on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Valtori ja Palkeet vetävät hanketta yhdessä ja sen työstämiseen osallistuu asiantuntijoita kummastakin organisaatiosta. Hankkeen toiminnassa pyritään yhdistämään hyviä käytäntöjä molemmista organisaatioista soveltuvin osin. Tekoälyosaamista rakennetaan yhdessä. Alustan hallinta tulee olemaan Valtorin vastuulla.

Hankinnan jälkeen kehityskohteita toteutetaan vaiheittain syksyyn 2019 asti. Hanke sai valtiovarainministeriöltä erityisrahoitusta, joka on jaettu Valtorin ja Palkeiden kesken.

Seuraa ja osallistu hankkeen viestintään somessa: #yhdessäAI #tekoäly

Lisätietoa

Anssi Pulkkinen, hankkeen projektipäällikkö / Valtori
Minna Lukanniemi, hankkeen projektipäällikkö / Palkeet


Valikko