Hyppää sisältöön

Valtion yhteisen IdM-palvelun hankintailmoitus julkaistu HILMA-portaalissa

Valtori
Julkaisuajankohta 4.3.2015 17.02
Uutinen

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on julkaissut valtion yhteisen IdM-palvelun hankintailmoituksen julkisten hankintojen ilmoitus-portaali HILMA:ssa.

Hankinta liittyy osana valtion yhteisen identiteetin- ja käyttövaltuuksien hallinnan (IdM-ratkaisu) kehittämiseen.

Hankinnan tavoitteena on aloittaa valtion IdM-ratkaisun perustaminen siten, että Valtori voi vuoden 2016 alussa aloittaa palvelun pilotoinnin, jatkokehittämisen ja siirtymisen jatkuvien palveluiden tuottamiseen.

Valtori toteuttaa hankinnan neuvottelumenettelynä. Hankinnassa lopullisten tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus.

Osallistumishakemukset neuvottelumenettelyyn tulee jättää 3.4.2015 mennessä. Valtori tekee päätöksen neuvotteluihin kutsuttavista tarjoa-jista arviolta 14.4.2015.

Lopullisten tarjousten määräaika on kesäkuussa 2015 ja hankintapäätös on määrä tehdä kesä-heinäkuussa 2015. Aikataulu tarkentuu hankintamenettelyn kuluessa.

Ehdokkaat voivat esittää osallistumishakemuksen sisältöön liittyen kysymyksiä 13.3.2015 saakka. Kysymykset tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen kilpailutukset[at]valtori.fi. Sähköpostin otsikkokenttään tulee lisätä viitteeksi ”Valtorin IdM-järjestelmä, kysymykset”.

Tutustu hankintailmoitukseen:
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2015-005713/

Valtorissa hankinnan yhteyshenkilönä hankintamenettelyn osalta toimii:

Hankepäällikkö Jaana Viita
p. 050-433 7364
Sähköposti: idm[at]valtori.fi

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun