Hyppää sisältöön

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies: Valtorin organisaatiomalli on lain mukainen

Julkaisuajankohta 5.12.2019 8.14
Tiedote
Valtorin organisaatiomalli on lain mukainen

Päätös tehtiin marraskuun lopussa.

Työntekijöitä edustava Juko (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö) teki viime maaliskuussa kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin organisaatiouudistuksesta.

Jukon näkemyksen mukaan Valtorin uusi organisaatiomalli olisi turvallisuusverkko TUVE:n vastuiden hoidon osalta mahdollisesti lain vastainen.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on tehnyt asiasta päätöksen marraskuun lopussa. Päätöksen lopputulemana on se, että oikeusasiamiehen käsityksen mukaan Valtorin uutta organisaatiomallia ei ole pidettävä lainvastaisena.

Hän toteaa kuitenkin, että Valtorin organisaatiota uudistettaessa olisi hallintovaliokunnan mietinnöstä ilmenneiden kannanottojen ja lain sanamuodon pohjalta voitu edetä myös toimintojen erottamista selkeämmin korostavaan lopputulokseen. ”Valtorille ja valtiovarainministeriölle laintulkinnassa kuuluvan harkintavallan rajoja ei kuitenkaan ole nähdäkseni ylitetty”, Pölönen toteaa päätöksessä.

”Asia ei anna taholtani aihetta muihin toimenpiteisiin kuin siihen, että lisään Valtorin tarkastuksen lähiaikojen tarkastuskalenteriini.”

Asiakkaiden tarpeisiin vastaavalla organisaatiomuutoksella synergiaetuja

Valtorin organisaatiomuutos astui voimaan tämän vuoden huhtikuussa. Muutos toteutettiin ennen kaikkea asiakkailta tulleiden tarpeiden pohjalta.

Valtorin toimitusjohtaja Pasi Lehmus on pitänyt hyvänä sitä, että eduskunnan oikeusasiamieheltä on haettu kannanotto erottamisvaatimuksen toteuttamisesta TUVE-toiminnassa.

”Lain mukaan TUVE-toiminnan pitää olla hallinnollisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti erillinen. Tästä syystä Valtorissa on edelleen kaksi liiketoiminta-aluetta. Lainsäädännön puitteissa voimme kuitenkin yhtenäistää prosesseja, hakea parhaita käytäntöjä ja käyttää resursseja joustavammin. Nyt tähän on saatu tärkeä linjaus”, Lehmus toteaa.

”Kun odottamamme päätös on nyt saatu, on syytä vielä perehtyä apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuun syvällisesti, ja jatkaa sen jälkeen toiminnan kehittämistä ohjaajan sekä oikeusasiamiehen viitoittamaan suuntaan. Luonnollisestikin huolehdimme myös siitä, että työjärjestyksen kirjauksia käytännössäkin tulkitaan oikein, kuten apulaisoikeusasiamies edellyttää”, Valtorin hallintojohtaja Kimmo Suopajärvi kertoo.


LISÄTIEDOT

Lue ajankohtaisista aiheista teemoittain

Pysyt perillä millaiset näkökulmat ja palvelut valtionhallinnon ICT:ssä ovat pinnalla. Tutustu vaikka kaikkiin teemoihin!

Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet

Saat ajankohtaiset nostot sähköpostiisi ja tiedät, mitä valtionhallinnon ICT:ssä tapahtuu. Tutustu myös aiempiin uutiskirjeisiin!

Sivun alkuun