Hoppa till innehåll

Koulutuspolut ovat osa henkilön sisäistä kehitystyötä Valtorissa

Julkaisuajankohta 20.10.2020 14.49
Tiedote
Mies kotona keittiössä pöydän ja tietokoneen ääressä.

Valtorissa saatiin tänä syksynä päätökseen Asiantuntijasta arkkitehdiksi -koulutuspolku. 

Ensimmäinen sisäinen koulutuspolku tarjosi 24:lle Valtorin asiantuntijalle mahdollisuuden opiskella ja tutustua arkkitehtuurityöhön sekä kehittää omaa teknologiaosaamistaan. 

Lähes kahden vuoden projekti saatu maaliin

Noin kahden vuoden jälkeen projektin alkamisesta voidaan todeta, että sisäisen koulutuspolun tarjoaminen on ollut mainio menetelmä osana muuta Valtorin osaamisen kehittämistä. Lähes kaikki koulutuspolkulaiset suorittivat koulutuksen kokonaisuudessaan. Heidän joukostaan noin kymmenen on siirtynyt tässä vaiheessa suoraan arkkitehdin tehtäviin, ja muut ovat vieneet arkkitehtuuriosaamistaan omiin yksikköihinsä.

Itsearviointien perusteella koulutuspolkulaiset kokivat, että arkkitehtuuriosaaminen kehittyi hyvin tai kiitettävästi. Yhteisen arkkitehtuurikoulutuksen lisäksi jokainen joko syvensi tai laajensi osaamistaan myös valitsemistaan teknologioista. 

Koulutuspolun ohjaajan näkökulmasta asiantuntijoiden osaaminen ja ymmärrys kehittyivät merkittävästi koulutusten myötä. Onkin ollut ilo huomata koulutuspolkulaisten etenemistä aina arkkitehdin tehtäviin asti.

Koulutuspolku sai osallistujiltaan kiitosta monipuolisesta sisällöstä ja joustavuudesta. Kokonaisarvosanaksi muodostui 4,14 (asteikolla 1-5). 

Koulutuspolku menetelmänä

Koulutuspolku eri vaiheineen dokumentoitiin tarkasti ja siitä muodostettiin konseptimalli, jota voidaan hyödyntää jatkossakin Valtorissa osana osaamisen kehittämisen mallia. 
Osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen kytkeytyy Valtorin strategiaan ja on osa johtamisen kokonaisuutta, johon kuuluvat osaamisen ylläpito, osaamisen siirtäminen ja uuden osaamisen hankkiminen.  Perehdytykset, koulutukset sekä koulutuspolut ovat yksi osa Osaamisen kehittämisen mallin menetelmiä.

Koulutuspolut jatkuvat Valtorissa

Parhaillaan Valtorissa on meneillään Asiantuntijasta projektipäälliköksi -koulutuspolku. Sen myötä tullaan saamaan Valtoriin uusia, IPMA-sertifioituja projektiosaajia. Koulutuspolkuun sisältyy Valtorin kokeneiden projektipäälliköiden valmentaminen mentori-työskentelyyn koulutuspolkulaisten tukena.

Valtorin ja asiakkaiden yhteisestä arkkitehtuuriyhteistyöstä sekä koulutuspolun taustoista ja toteuttamisesta voi lukea kahdesta aikaisemmasta blogikirjoituksesta: ”Itsensä kehittäminen kannattaa aina” ja ”Asiantuntijasta arkkitehdiksi  -koulutuspolku kantaa tulosta”.

It-arkkitehti Miikka Ruususen kasvokuva.

Miikka Ruusunen työskentelee it-arkkitehtinä Valtorin Palvelut ja kehitys -tulosyksikössä. Hän tekee kehittämissuunnitelmia Valtorin asiakkaille ja toimi Asiantuntijasta arkkitehdiksi -koulutuspolun ohjaajana ja projektipäällikkönä.

Mera information om Valtori

Bekanta dig med vår verksamhet.

Beställ nyheter

Beställ Valtoris nyheter och bloggar till din e-post.

Tillbaka till toppen