Hoppa till innehåll

Valtion yhteinen viestintäratkaisu Vyvi kuntoon systemaattisella yhteistyöllä

Valtori
Julkaisuajankohta 1.4.2016 13.00
Uutinen

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tuottamassa Valtion yhteisessä viestintäratkaisu Vyvissä vuonna 2015 ilmenneet häiriöt on saatu korjattua ja palvelu on toiminut vakaasti joulukuun puolivälistä 2015 alkaen.

Palvelussa olleet häiriöt haittasivat noin 40 000 valtionhallinnon työntekijän sähköpostin, pikaviestimen, verkkokokouspalvelun ja työryhmätilojen käyttöä ja aiheuttivat ongelmia virastojen toiminnalle.

Valtori kokosi syksyllä 2015 ongelmia ratkomaan työryhmän, jossa oli Valtorin lisäksi mukana Valtorin asiakkaiden edustajat sekä kaikki palvelukokonaisuuden tuottamiseen osallistuvat yhteistyökumppanit: Tieto Oyj, Microsoft Oy ja TeliaSonera Finland Oy. Ryhmän tehtävänä oli selvittää viestintäratkisupalvelun ongelmien juurisyyt ja palauttaa palvelu sovitulle laatutasolle. Ryhmä teki tiivistä yhteistyötä ja työn eteneminen raportoitiin Valtorin hallitukselle viikoittain.  

”Ongelmien taustalla ei ollut yhtä isoa syytä, vaan palvelusta löytyi eri osa-alueilta useita pieniä korjattavia kohtia. Ongelmat syntyivät näiden yhteisvaikutuksesta. Korjaustyön aikana tehtiin esimerkiksi useita muutoksia työasema-, verkko- ja tietoliikenneasetuksiin. Lisäksi palvelun kapasiteettia kasvatettiin tuntuvasti ”, kertoo Valtorin tuotantojohtaja Seppo Mellas.

Valtori rakensi palveluun myös 24/7 -päivystysjärjestelmän häiriötilanteiden johtamiskyvykkyyden parantamiseksi.

Kehitystyö jatkuu, uudet asiakkaat tervetulleita

”Viestintäratkaisu Vyvin kehitystyötä jatketaan kevään 2016 ajan ja toimenpiteiden avulla palvelua pyritään edelleen parantamaan. Esimerkiksi työasema-asetusten yhtenäistäminen kaikissa palvelua käyttävissä virastoissa valmistuu kevään kuluessa. Nyt meillä on täydet valmiudet ottaa myös uusia asiakkaita mukaan yhteiseen viestintäratkaisuun”, summaa Mellas.

Valtori toteutti vuoden 2016 alussa asiakaskyselyn valtionhallinnon virastoille aiheutuneista ongelmista ja arvioiduista vahingoista. Kyselyn perusteella välittömiä vahinkoja ei pystytty osoittamaan, mutta välillisten, työajan menetykseen ja töiden hankaloitumiseen liittyvien vahinkojen arvioidaan olleen huomattavia.

Valtori tekee yhdessä asiakkaittensa kanssa kehityssuunnitelman viestintäpalvelun kehittämiseksi. Valtori on myös käynnistänyt toimenpiteet valtion oman verkko- ja työasema-arkkitehtuurin kehittämiseksi sellaiseksi, että vastaavia ongelmia ei jatkossa aiheudu.

Lisätietoja

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Toimitusjohtaja Kari Pessi, p. 040 770 9689
Tuotantojohtaja Seppo Mellas, p. 0400 504205
Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi[at]valtori.fi

Mera information om Valtori

Bekanta dig med vår verksamhet.

Beställ nyheter

Beställ Valtoris nyheter och bloggar till din e-post.

Tillbaka till toppen