Hoppa till innehåll

”Vastaisku juustohöyläsäästämiselle" Säästämismahdollisuudet kiinnostivat Valtio Expossa

Valtori
Julkaisuajankohta 22.5.2015 11.04
Uutinen

Valtio Expo järjestettiin 19.5. Helsingin Katajanokalla. Tämän vuoden teemana oli digitaalisuus ja Valtori oli mukana kolmella puheenvuorolla sekä messupisteellä valtion palveluntarjoajien yhteisosastolla. Tilaisuudessa oli paikalla valtiohallinnon organisaatioiden ylintä johtoa sekä talous-, henkilöstö- ja tietohallintojohtoa ja asiantuntijoita.

Valtorilla oli yhteinen messupiste muiden valtion palveluntarjoajien kanssa.

Kehitysjohtaja Sari-Anne Hannula aloitti Valtorin päivän puheenvuorollaan Virkamiehen ja viraston ICT-palvelut yhdestä osoitteesta. Hannula painotti puheessaan Valtorin palvelujen merkitystä digitalisaation näkökulmasta.

 

Tietoturvaan erikoistuneen Nixu Oyj:n edustaja Aleksi Leivo osallistui ensimmäistä kertaa Valtio Expoon ja kertoi käyneensä kuuntelemassa kahta puheenvuoroa, joista toinen oli Valtorin toimitusjohtaja Kari Pessin puheenvuoroa Miten Valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden saavuttamisessa? Nixulla on yhteistyötä valtion kanssa ja se on osallistunut muun muassa IdM-palvelun toimittajakilpailuun.

”Olen ollut Nixulla vasta kaksi kuukautta töissä ja halusin saada yleiskuvan Valtorin asioista. Meillä kuitenkin on valtion kanssa toimintaa”, Leivo sanoi.

Nixu Oyj:n Aleksi Leivo oli kuuntelemassa Kari Pessin puheenvuoroa

Pessi kertoi puheenvuorossaan yleisesti Valtorin tavoitteista, kustannussäästöistä ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Amie Aalto Maanmittauslaitokselta ja Marianna Tuhkanen Maaseutuvirastosta olivat kuuntelemassa Valtorin Marko Altosen puheenvuoroa Konesalit kompaktiin pakettiin.

”Maanmittauslaitos tarjoaa toimialariippuvaisia palveluita, joten Valtorin toiminta kiinnostaa, kun etsitään rajapintoja”, Aalto kertoi.

Aalto ja Tuhkanen kokevat konesalistrategian tärkeäksi tietoturvanäkökulmasta.

”Nykyään tietoturvalta vaaditaan niin paljon enemmän. On tärkeää, että kaikki valtion konesalit käydään läpi ja turvaluokitukset tarkistetaan.”

Amie Aalto ja Marianna Tuhkanen iloitsivat konesalistrategian myötä paranevasta tietoturvasta ja sen mahdollistamista säästöistä.

Aallon ja Tuhkasen mielestä konesalihankkeessa on todelliset säästämismahdollisuudet: tällaista on odotettukin.

”Tämä on sitä oikeaa säästämistä ja vastaisku 60-vuotiaiden kirjanpitäjien irtisanomisille ja muulle juustohöyläsäästämiselle”, Aalto ja Tuhkanen sanoivat.

Eikä Valtio Expon tarjoamia mahdollisuuksia verkostoitumiseenkaan pidä väheksyä: Aalto ja Tuhkanen ovat entisiä työkavereita, joten Expossa pääsi myös kätevästi vaihtamaan kuulumisia.

”Kiva nähdä tuttavia ja entisiä työkavereita. Tämä on mitä parhain paikka verkostoitumiselle.”

Mera information om Valtori

Bekanta dig med vår verksamhet.

Beställ nyheter

Beställ Valtoris nyheter och bloggar till din e-post.

Tillbaka till toppen