Skip to Content

Valtiolla työskentely turvataan koronatilanteen jatkuessa

Valtori
Julkaisuajankohta 15.10.2020 13.19
Tiedote
Mies tervehtii muita verkkokouksessa.

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tuottamien videoneuvottelupalveluiden ja verkkokokousten käyttö on kasvanut tänä vuonna voimakkaasti. Näiden palveluiden toimivuuteen panostetaan, jotta työskentely valtiolla on sujuvaa ja turvallista.

Tulevaisuuden työ on yhä enemmän paikkariippumatonta

Verkkokokouksien määrä yli kaksinkertaistui valtiolla viime kevään poikkeusoloista lähtien. Lisäksi useat valtionhallinnon asiakkaat tarvitsivat videoneuvottelupalvelun käyttöönsä pikaisella aikataululla. Käyttöönotot sujuivat hyvin, ja nopeimmillaan asiakas sai toimituksen alle 12 tunnissa.

Pelkästään viime vuonna valtion videoneuvottelupalveluilla käytiin noin 600 000 tuntia neuvotteluita. Videopalvelulaitteistoja on tällä hetkellä valtionhallinnossa noin 2 500 ympäri Suomea eri virastoissa.

”Olemme tyytyväisiä, että poikkeusolojen aikana ja myös sen jälkeen esimerkiksi hallituksen neuvottelut, EU-neuvottelut sekä isot oikeudenkäynnit videoneuvotteluina on saatu turvattua, ja ne ovat onnistuneet erinomaisesti”, palvelupäällikkö Tuomo Jääskeläinen Valtorista kertoo.

Valtorissa varaudutaan siihen, että valtiolla työskennellään yhä enemmän paikkariippumattomasti.

”Työskentelytavat ovat todennäköisesti muuttuneet pysyvästi. Meillä Valtorissa on tärkeänä tehtävänä varmistaa joustavaa työskentelyä tukevien palveluiden sujuvuus myös koronan jälkeen”, Valtorin palvelujohtaja Jari Virtanen toteaa.

Graafi verkkokokousten määrästä vuonna 2020

 
 

Lisätietoja:

  • Palvelujohtaja Jari Virtanen, puh. 0295 50 5851, jari.virtanen(at)valtori.fi

  • Tuotepäällikkö Pia Sundström, viestintätekniset palvelut, puh. 0295 50 4246, pia.sundstrom(at)valtori.fi

  • Palvelupäällikkö Tuomo Jääskeläinen, puh. 0295 50 4340, tuomo.jaaskelainen(at)valtori.fi

News Paikkariippumaton työ

More information on Valtori

Take a closer look at our operations.

Subscribe to publications

Subscribe to Valtori’s news and blogs via your email.

Back to top