Skip to Content

Reseptejä digitalisoinnin rakentamiseen

Julkaisuajankohta 4.6.2020 12.19
Tiedote
Pilvi, johon kytkeytyy kaksi verkkopiuhaa.

Digiloikat vaativat kaikilta uutta osaamista, kyvykkyyttä ja toimintatapoja. Helpommin muutos etenee osissa kuin megahankkeena. Valtori toimii valtion sisäisenä pilvikumppanina ja tarjoaa tukea.

Koronapoikkeusajan jälkeistä uutta normaalia etsittäessä saatetaan tulla aktivoineeksi uusia käytäntöjä ja keinoja työelämään. Valtionhallinnon digitaalinen transformaatio etenee joka tapauksessa, mutta synnyttävätkö uudet toiminnan tehostamistarpeet siihen nyt useampia ja jopa pidempiä loikkia?

Otan esimerkiksi julkisuudessa esillä olleen Suomen raideliikenteen Digirata-selvityksen, jossa suunnitellaan raideverkoston kulunvalvonta- ja turvajärjestelmän digitalisointia. Sen avulla liikennemääriä ja junavuoroja voidaan lisätä ja liikennettä optimoida uusin keinoin. Toisin sanoen sillä parannetaan palvelua. Vähäpäästöisenä liikennemuotona raideliikenteen kehitys on toivottavaa ja perusteltua pitkälle tulevaisuuteen.

Millä reseptillä digitalisointia pitäisi sitten tänä päivänä rakentaa?

  1. Otetaan pohjaksi pilvialusta, joka mahdollistaa uuden teknologian hyödyntämisen.
  2. Käytetään nykyaikaista mikropalveluarkkitehtuuria ja hyödynnetään datan hallinnan uusia keinoja.
  3. Näitä täydennetään verkostoitumisen ja datan hyödyntämisen mahdollistavilla integraatio- ja rajapintaratkaisuilla.
  4. Lopuksi lisätään ajanmukaiset dashboardit raportointiin tilannekuvan muodostamiseksi ja valvonnan automatisoimiseksi.
  5. Kokonaisuutta hallitaan ketterällä toimintamallilla, joka voi olla esim. DevOps-mallin tarjoama toimintakulttuurin muutos.
  6. Tietoturvan huomioiminen kuorruttaa luonnollisesti reseptin jokaisen vaiheen.

Digimurros etenee helpommin osissa kuin megahankkeena

Digitalisaatio ja digiloikat vaativat meiltä kaikilta uutta osaamista, kyvykkyyttä ja toimintatapoja. Eikä se koske pelkästään IT-yksikköä tai sovelluskehitystä, vaan tavalla tai toisella koko organisaatiota. Tämä edellyttää liiketoiminta- ja teknologiaosaajien tiivistä yhteistyötä ja järjestäytymistä siten, että strategiset tavoitteet saadaan toteutumaan tiedon, toiminnan ja järjestelmien muodostamassa kokonaisuudessa.

Kokonaisuus kannattaa ideoida ja suunnitella, mutta sen toteutus onnistuu helpommin pienissä osissa kuin yhtenä megahankkeena.

Infran ylläpidosta vapautuvat resurssit palvelun ylläpitoon ja kehittämiseen

Osa Valtorin asiakasorganisaatioista on näissä asioissa jo pitkällä. Osa on vasta aloittamassa vastaavien muutosten suunnittelua. Asiakaskyselyjen perusteella kiinnostus pilvipalveluihin on kasvanut viime vuosina voimakkaasti.

Pienimuotoisemmin digimuutosta voi toteuttaa päättämällä rakentaa pilveen kaikki ne järjestelmät, jotka voidaan sinne viedä. Kannattaa aloittaa hyödyntämällä pilvinatiiveja PaaS- (Platform as a Sevice) ja Serverless-palveluja, joissa alustan ylläpito eli laite- ja käyttöjärjestelmätaso jää pilvipalvelun toimittajalle. Luovutaan infran ylläpidosta ja käytetään vapautuvat resurssit palvelun ylläpitoon ja varsinkin sen kehittämiseen.

Valtorin vasta perustettu Pilvikeskus haluaa omalta osaltaan olla tukemassa pilvipalveluiden hyödyntämistä eli pilveistystä osana digimurrosta. Pilvi ei ole itseisarvo, vaan se mahdollistaa muutoksen ja uuden teknologian hyödyntämisen esim. esineiden internetin IoT:n. Tällä hetkellä Pilvikeskuksessa keskitymme Amazonin AWS- ja Microsoftin Azure-alustojen palveluihin.

Valtori toimii valtion sisäisenä pilvikumppanina

Yhteistyössä Valtorin pilvipalveluita kehittävän ja tuotteistavan Pilviohjelman kanssa tuotamme asiakkaillemme uusia palveluja, materiaaleja ja malleja, jotka helpottavat pilven hyödyntämistä ja yhdenmukaistavat toimintatapoja. Tavoitteena on valtion sisäisen yhteistyön lisääminen ja tiedon jakaminen yhteisillä välineillä. Näin Valtori vahvistaa omaa rooliaan valtion sisäisenä pilvikumppanina. Olemme jo julkaisseet pilvipalveluiden tietopankkiin alustakohtaisia suunnitteluohjeita, tietoturva- ja tietosuojaohjeistusta sekä DevOps-toimintamallin kuvauksen. Lisää julkistuksia on tulossa!

Töitä meillä on toki paljon edessä, mutta pala palalta haluamme pilvipalvelujen osalta olla tukemassa asiakkaidemme väistämätöntä digiloikkaa.

Kirjoittaja:
Juha Nieminen toimii Valtorin pilvikeskuksen vetäjänä ja edistää julkisten pilvipalvelujen hyödyntämistä ja kehittämistä valtionhallinnossa.

More information on Valtori

Take a closer look at our operations.

Subscribe to publications

Subscribe to Valtori’s news and blogs via your email.

Back to top