Hoppa till innehåll

Valtorin uusi Pilvikeskus tuo pilven syväosaamista valtiolle

Julkaisuajankohta 9.11.2020 9.43
Tiedote
Kuvituskuva, jossa on pilvi ja sinne kulkeutuu USB-piuha.

Valtion ICT-palvelut siirtyvät yhä enenevissä määrin pilveen. Valtori on osaltaan mahdollistamassa pilvisiirtymää. Sitä tukemaan Valtori on perustanut pilven syväosaamista valtionhallintoon rakentavan Pilvikeskuksen.

”Pilvikeskus kehittää pilvipalveluita ja rakentaa vaativiin, jatkuvasti muuttuviin osaamistarpeisiin vastaavaa pilviasiantuntemusta Valtorissa. Lisäksi se luo asiakkaiden ja kumppaneiden yhteistyöfoorumeita ja palveluita, joilla osaamista kehitetään ja tietoa jaetaan valtionhallinnon sisällä”, kertoo Valtorin Palvelutoimiston yksikönpäällikkö Seppo Kalliomäki. 

Valtori tarjoaa asiakasvirastoille muun muassa edulliset pilvipalveluiden hankintakanavat sekä asiantuntijapalveluja suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäasiantuntijaresursseja on tarvittaessa saatavilla myös kumppaniyritys Goforelta.

”Tukea viraston pilvivalmiuksien kehittämiseen tarjotaan esimerkiksi Valtorin Pilvikypsyysmallin avulla. Se auttaa tunnistamaan organisaation pilvikyvykkyyksien tilaa ja niihin liittyviä kehittämistarpeita. Malli tarkastelee pilven hybridikäytön edellytyksiä liiketoiminnan ja tietohallinnon osalta ihmisten, prosessien ja teknologian näkökulmista”, Valtorin Pilvikeskuksen vetäjä, kehityspäällikkö Juha Nieminen avaa.

Tietoa ja kokemustenvaihtoa valtionhallintoon 

Valtori jakaa ja kannustaa myös muita jakamaan aktiivisesti tietoa. Webinaarien ja koulutusten lisäksi asiakkaiden ja kumppaneiden väliseen tiedon- ja kokemustenjakoon on tarjolla valtiohallinnon yhteinen pilvitietopankki Nimbus. Sinne on koottu mm. laaja tietopaketti AWS- ja Azure-alustojen suunnitteluohjeita. Myös ketterän kehityksen DevOps-toimintakulttuurista ja sen määritelmistä on koottu tietoa. 

”Tietoturvaan ja -suojaan kohdistuu julkishallinnossa erityisiä vaatimuksia. Siksi monia kiinnostaa varmasti kokoamamme tietoturvaohjeet AWS- ja Azure-alustoista. Ohjeisiin kuuluu uhkamalli, jossa on huomioitu erilaiset kriteeristöt ja palvelutoimittajien parhaat käytännöt. Niissä kuvataan myös uhkien mitigointikeinoja, jotka on liitetty osaksi alustakohtaisia suunnitteluohjeita. Tulossa on vielä mekanismit tietoturvakontrollien käyttöönottamiseen ohjelmallisin keinoin”, Juha Nieminen toteaa.

Koodipankki mahdollistaa yhteisen kehittämisen

Pilvikeskukseen on tulossa yhteinen koodipankki, jossa jaetaan palvelukomponentteja, onnistuneita toteutuksia ja esimerkiksi yhteisiä rajapintaratkaisuja, joita koko valtionhallinto voi hyödyntää.
 
Kehitystä tehdään yhteisvoimin. ”Jatkossa kehitystyömme tuottaa valmiita automatisointimalleja pilviympäristöjen tekemiseen eri asiakastarpeiden mukaan. Yhteinen työpaja tai demo saman kiinnostuksen jakaville asiakkaille säästää aikaa ja vaivaa sekä antaa mahdollisuuden yhdessä arvioida tuotteen hyödyntämistä käytännössä”, Juha Nieminen toteaa. 
 
Valtorin asiakasvirastoilla on tarve hallita itse omaa kehitysalustaa ja koodia sekä käyttää yhtenäisiä sovelluskehitysmenetelmiä järjestelmä- ja toimittajakohtaisten toteutusten sijaan. Sovellusjulkaisualustaksi tarjolla on Azure DevOps ja GitLab, jotka molemmat tarjoavat työvälinepaketin ohjelmistokehityksen CI/CD-toimintamalliin.  
 
”Pilvikeskus on olemassa asiakkaita varten. Haemme aktiivisesti uusia yhteistyömuotoja”, Seppo Kalliomäki tiivistää. 

Kehittäminen Nyheter Pilvi

Mera information om Valtori

Bekanta dig med vår verksamhet.

Beställ nyheter

Beställ Valtoris nyheter och bloggar till din e-post.

Tillbaka till toppen