Skip to Content

Uuden aloittaminen on mahdollisuus

Government ICT Centre Valtori
Julkaisuajankohta 6.9.2017 10.00
Kolumni

Tervetuloa Valtorin blogiin. Sain kunnian kirjoittaa ensimmäisen blogikirjoituksen tähän uuteen, mahdollisuuksia täynnä olevaan alustaan. Tehtäväni on aloittaa jotain uutta ja kiinnostavaa, mutta jonka tulevista kirjoituksista tai aiheista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Blogin tarkoitus on elää hetkessä, tunnistaa Valtorin toiminnan tärkeimpiä kysymyksiä, avata keskustelua asiakkaiden kanssa ja saada myös meidät kirjoittajat ajattelemaan kokonaisuuksia laajemmin.
 
Olen kokenut saman aloittamisen tuskan ja ihanuuden Valtionhallinnon yhteisen julkaisualustan (YJA) kanssa viimeisen parin vuoden aikana – nyt samat tuntemukset kutkuttelevat taas uuden verkko-oppimisalusta-projektin nimissä. Niin julkaisu- kuin oppimisalustakin ovat syntyneet halusta luoda ammattilaisten yhteistä, organisaatiorajat ylittävää toimintaa ja mahdollistaa se kaikille sopivalla alustaratkaisulla. Idea yhdessä tekemisestä on paljon suurempaa kuin vain yhteinen IT-hanke.

Matkalla yhteiseen tulevaisuuteen
 
Jotta yhteisellä alustalla on menestymisen mahdollisuudet, pitää sen rakentua todellisiin käyttötapauksiin ja kyseisen toimialan ammattilaisten näkemyksiin tulevaisuudesta. Tämä toimialaosaaminen löytyy Valtorin asiakkailta, joiden kanssa aktiivisesti käydään vuoropuhelua. Esimerkiksi oppimisalustojen alkuvaiheessa, ennen kilpailutusta, usean organisaation osaamisen kehittäjät olivat mukana määrittelemässä tarvetta. Nyt palvelua muotoilemassa on valtionhallinnon ykkösoppimistoimija HAUS muutaman innokkaan pilottiorganisaation lisäksi.
 
Yksi yhteisen alustan tärkeimmistä ominaisuuksista on yhteiskäyttöisyys. Yhteiskäyttöisyys teknologisessa mielessä tarkoittaa sitä, että kaikilla käyttäjillä on sama alusta ja samat perustoiminnallisuudet käytössään. Uudet, jonkun asiakkaan kehittämät toiminnallisuudet rakennetaan palvelemaan kaikkia käyttäjiä ja näin yhden organisaation tekemä kehittäminen hyödyttää muita. Yhteiskäyttöisyys tarkoittaa myös yhteisiä pelisääntöjä. Ne harvoin vielä aloitusvaiheessa ovat selkeät, mutta saadaan kyllä rakennettua matkan varrella.
 
Pelisäännöissä tärkeää on määritellä roolit, mikä kuuluu kenenkin vastuulle ja mistä ei muiden tarvitse huolehtia. Valtori on olemassa juuri sitä varten, että muut voivat keskittyä ydintehtäviinsä ja Valtori hoitaa kaiken tekniikkaan liittyvän. Viestintäammattilaisten ei tarvitse tuntea verkkosivujen tietoliikenneratkaisuja tai osata tarkastaa saavutettavuusdirektiivin toteutumista, sillä ne on rakennettu Valtorin YJA-palvelun tuotantoon sisälle. Osaamisen kehittäjien ei puolestaan tarvitse kilpailuttaa alustaratkaisua tai huolehtia kirjautumisratkaisun suunnittelusta verkko-oppimisympäristöönsä. Heidän tehtävänään on valtionhallinnon osaamisen varmistaminen.
 
Toivottavasti viihdyt jatkossakin Valtorin blogin ja palveluiden parissa!

Tiina Willman


 

Tiina Willman on Valtorin julkaisu- ja oppimisalustojen tuotepäällikkö, jonka vastuulla on valtionhallinnon internet-, intranet- ja extranet-ratkaisut sekä verkko-oppimisalusta ja niihin liittyvät oheispalvelut, kuten analytiikka ja mediapalvelu. Tiina on ollut kilpailuttamassa alustaratkaisuja, rakentamassa Valtorin ensimmäistä käyttäjäyhteisöä YJA-palvelua käyttäville, luomassa tuotannon prosesseja ja suunnittelemassa varautumista. Lisäksi Tiina kehittää Valtorin tuotteistuskäytäntöjä ja on mukana Valtionhallinnon yhteisissä verkostoissa.

>> Lue lisää Valtorin julkaisualustapalvelu YJA:sta 
>> Lue tiedote Valtorin verkko-oppimisalustan rakentamisen aloittamisesta
>> Lue lisää, mistä eOppivassa on kyse
>> Katso video, miten Tiina on rakentamassa digitaalista Suomea

Blog

More information on Valtori

Take a closer look at our operations.

Subscribe to publications

Subscribe to Valtori’s news and blogs via your email.

Back to top